Mainos
Mainos
992x350_

Video: Elina Kottosen hurja merimuisto: ”Olen pudonnut heikkoihin jäihin”

Merta lähemmäs kalaan -ohjelman kalastusvieraaksi saapuva Elina Kottonen muistaa lapsuudestaan villit seikkailut heikkojen jäiden aikaan.

Merta lähemmäs kalaan -ohjelman tulevassa jaksossa juontajanaiset Elina Kottonen ja Susanna Laine lähtevät kalaan Roope Rehbinderin johdolla. Kalastusseurana matkassa ovat myös muusikkomiehet Arttu Wiskari ja Samae Koskinen.

Kalastuskokemuksesta jää Elinalle ja Susannalle päällisin puolin hyvät tunnelmat, vaikka naiset ovatkin ensimmäistä kertaa elämässään oikealla kalareissulla.

– Ajattelin, että kalastaminen olisi ihan kauheata, mutta se olikin oikeasti helppoa! Tai okei, ei helppoa, koska yhtään kalaa ei tullut, Elina nauraa.

Merimaisemissa kasvaneelle Elinalle vesillä oleminen on kuitenkin hyvin tuttua puuhaa. Lapsuudestaan juontaja muistaa eräätkin villit seikkailut heikkojen jäiden aikaan.   

– Olen heikkoihin jäihinkin pudonnut muutamaankin otteeseen, nainen paljastaa.

– Muistan ainakin kerran, kun kaveri sai vain hysteerisen naurukohtauksen. Itse sieltä punnerrettiin ylös. Emme me ikinä olleet niin syvällä, että se olisi ollut oikeasti hengenvaarallista, hän jatkaa.

Katso videolta esimakua tulevasta jaksosta!

Merta lähemmäs kalaan MTV3-kanavalla keskiviikkoisin klo 20.05! 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme