Mainos
Mainos
pmr_kansi
Mainos

Jakso 7: Minnan pihasuunnitelma

Minna Lehtonen uudisti Haukivuoren hirsimökin pihapiirin. Minna kertoo, mitä pihalle tehtiin.

Lähtökohtana oli toimintojen yhdistäminen, eli kulku saunamökiltä aitalle ja laiturille ”puhtain jaloin” oli asiakkaan toiveena.

Rannasta poistettiin viisi isoa koivua jotta koko pihalle saatiin lisää valoa.

Saunamökin terassin pinta uusittiin ja terassia laajennettiin siten, että siihen mahtuu pöytäryhmä ja laiturille pääsee puupintaa myöten. Pintamateriaalina harmaa painekyllästetty puutavara.

Rantapengerrystä ”paikattiin” hyödyntäen järvestä nostettuja kiviä jotka oli kasattu tontin rajalle. Pengerrys laajennettiin kiviheitokkeeksi rajaamaan terassia ja aitalle vievää polkua.

Polku aitalle tehtiin sepelipedille asiakkaan liuskekivillä. Polun varteen rakennettiin pieni tervetuloa istutusalue, kasveiksi valittiin Kääpiövuorimänty, Koivuangervo ja väriläiskäksi Alppikärhö tontilta löytyneisiin tikkaisiin nojaamassa. Pihavalot sijoitettiin kulkureittien varrelle siten, että valaisevat myös pihan yksityiskohtia. Myös polku varastolle ja PuuCee:hen valaistiin.

Rantaviivalta saunamökin ja aitan väliltä – poistettiin enimmät heinät ja alue katettiin sammalilla ja varvuilla, jotka nopeuttavat varpukasvillisuuden leviämistä paikalle.

Vanha ”tulistelupaikka” korvattiin laatoitetulla alueella ja siihen hankittiin siirrettävä tulipata ( Espegard ), koska suunnitelmassa tähän kohtaan jätettiin varaus uudelle kiinteälle kesäkeittiörakennukselle.

Upea maakellari otettiin esiin, sortumaisillaan olevat luonnonkivistä tehdyt ”posket” korjattiin ja siistittiin muuraamalla ja tilkitsemällä sammalilla. 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme