Mainos
Mainos
Jenni Levävaara saitin kansikuva

14 kiloa pudottanut Pullukka-kisaaja: "Mikään ei ollut helppoa"

Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmassa tutustuttiin lähes 14 kiloa painoaan pudottaneeseen Tanjaan. Suuressa elämäntapamuutoksessa Tanjaa kannusti puoliso Tony, jonka tuki oli avainasemassa vaikean haasteen edessä. 

Tanjan liikuntaharrastukset rajoittuivat lasten kanssa leikkimiseen, ja illat levättiin mieluummin sohvalla kuin urheilun parissa.

– Liikunta ei ole ikinä ollut kunnon harrastus. Joskus yläasteella harrastin tanssia, mutta sitten sekin jäi, Tanja kertoo.

Ohjelmassa Tony vei puolisonsa perinteisten kotijumpan ja kuntosalin lisäksi myös thainyrkkeilemään, kiipeilemään ja salsaamaan. Erilaiset liikuntakokemukset kasvattivat Tanjan itsetuntoa ja luottamusta omiin kykyihinsä. 

– Pidän kuntoilusta, mutta ei sekään helppoa ollut, Tanja kertoo. 

"Kyllä minäkin onnistun"

Tanjan paino putosi nopeaa tahtia heti alusta alkaen. Ensimmäisen viikona aikana Tanja onnistui pudottamaan painoaan huimat viisi kiloa, ja vyötärökin kaventui seitsemällä sentillä. 

– Ajattelin, että jos kerran edelliskauden kilpailijat olivat onnistuneet, niin kyllä minäkin onnistun, Tanja kertoo motivaatiostaan. 

Alun nopean painonoudotuksen jälkeen paino jäi junnaamaan paikalleen. Tanja sairastui seitsemän viikon projektin aikana kaksi kertaa, mikä hidastutti painonpudotustahtia. Ensimmäisen kerran Tanja sairastui heti ensimmäisten viikkojen aikana, ja toisen kerran leirillä. 

Leirijaksolla Tanja joutui ottamaan rennommin kuin oli tarkoitus, mutta se ei kuitenkaan masentanut voitontahtoista naista. 

– Leirillä oli ihana huomata, että pystyn saamaan itseni liikkeelle ilman, että joku on koko ajan patistamassa, Tanja kertoo.

Hän aikoo jatkaa painonudotusurakkaansa vielä kymmenen kilon verran.

– Näin pätkän omasta jaksosta ja siitä, kuinka iso joskus olin. Se antoi lisämotivaatiota jatkaa eteenpäin, Tanja kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan. 

Rakas, sinusta on tullut pullukka 2. kausi Subilla torstaisin klo 21.00.

Keskustele ohjelmasta Rakas, sinusta on tullut pullukka -sarjan Facebookissa ja Twitterissä #rakaspullukka

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme