Mainos
Mainos
Jenni Levävaara saitin kansikuva

Jouluruuat hyvällä omallatunnolla – mitä löytyy personal trainerin joulupöydästä?

Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelman juontaja Jenni Levävaara keskittyy jouluna nauttimaan tunnelmasta joulukilojen stressaamisen sijaan.  

Personal trainerinakin työskentelevän juontaja Jenni Levävaaran perheessä jouluruuista nautitaan hyvällä omallatunnolla. 

– Joulupöydästä löytyy paljon erilaisia kaloja, kinkkua, kalkkunaa, uunijuureksia, erilaisia salaatteja, juontaja luettelee.

– Ei niissä ole mitään pahaa. Niissä voi olla vähän enemmän suolaa kuin normaalisti, mutta se tarkoittaa vain, että otetaan sitten reilummin vettä.

Jälkiruuaksi Jennin perheessä syödään perinteisesti hedelmäsalaattia.

– On hyvä syödä jotain tuoretta, se auttaa sulattamaan ruokaa paremmin, hän tietää.

Joulukiloista stressaavia Jenni muistuttaa, että kaikki jouluruuat pystyy valmistamaan myös itse. Näin voi vaikuttaa ruokien terveellisyyteen.

– Äitini on ilmiömäinen kokki! Meillä suositaan puhtaita raaka-aineita, ja kaikki ruuat on tehty alusta asti itse, hän kertoo.

– Esimerkiksi kauden juureksia voi syödä sellaisenaan, tai muusina. Niistä ei välttämättä ole pakko tehdä laatikoita, joissa on mukana kermaa tai siirappia, personal trainerinakin työskentelevä juontaja vinkkaa.

”Muutama välipäivä liikunnasta ei haittaa”

Liikunnan ammattilainen muistuttaa, että jouluna kannattaa kiinnittää huomio joulun tunnelmaan, eikä kilokaloreiden kyttäämiseen.

– Jouluna kannattaa keskittyä viettämään aikaa perheen ja läheisten kanssa sen sijaan, että keskittyisi ruokaan.

– Jos aktiivitaso on normaalissa arjessa hyvä, ei haittaa, jos sinne muutama välipäivä tulee liikunnasta.

Ja pyhien kalorienkulutusta voi lisätä esimerkiksi ulkona touhuamalla.

– Jouluna on ihana ulkoilla! Varsinkin, jos olisi oikein ihanteellinen talvisää, niin on ihana lähteä perheen voimin ulkoilemaan ja touhuamaan ulos.

– Lapset vain kelkkaan tai pulkkaan, ja ulos touhuamaan ja rakentelemaan lumiukkoja ja lumilinnoja. 

Rakas, sinusta on tullut pullukka 2. kausi alkaa Subilla 8.1. klo 21.00.

Tykkää Rakas, sinusta on tullut pullukka -sarjasta Facebookissa www.facebook.com/rakaspullukka!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme