Mainos
Mainos
Jenni Levävaara saitin kansikuva

Kuvat: Kuin eri mies! Pullukka-sarjan Oskari karisti mojovat 25 kiloa

Laihdutusohjelmassa nähty Oskari muutti muotoaan seitsemässä viikossa pullukasta varsinaiseksi Herculekseksi.

Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelman kolmannen kauden toisessa jaksossa tavattiin Oskari ja Miira.

Ohjelmaan mukaan lähtiessä Oskarilla oli painoa komeat 123,6 kiloa. Seitsemän viikon tiukka ruokavalio ja treeniaikataulu kantoivat tulosta.

Oskarin muodonmuutos oli silminnähtävä, kun tämä ohjelman lopussa astuu vaimonsa Miiran ja juontaja-kunto-ohjaaja Jenni Levävaaran eteen.

– Herran jestas sentään. Pikkaisen eri mies, parahti Miira hämmästyneenä, kun Oskari astui esille uudessa hoikassa muodossa.

Miiran hämmästyminen ei ole ihmekään, sillä mies pudotti painoaan tasan 25 kiloa ja näin ollen pariskunta pokkasi itsellensä ohjelman pääpotin eli 10 000 euroa. Treenileirin jälkeen Oskari painoi siis vain 98,6 kiloa.

Jälkikäteen Oskari kertoo, että hän oli itsekin ihan puulla päähän lyöty kuullessaan, kuinka paljon kiloja häneltä oli lähtenyt.

– Tiesin, että aika kovaa siinä mentiin, mutta tuli se itsellekin yllätyksenä. Ei minulla ollut leirillä mitään käryä siitä, paljonko se paino on pudonnut. Kun lähdin leirille, niin en ollut vielä saavuttanut tavoitettani, Oskari kertoo MTV.fille.

Leirillä olon aikana hän ei voinut käydä katsomassa painoansa, joten hän toteaa, että oli vain pakko painaa täysillä ja tarkkailla syömistään viimeiseen asti.

– Yritin saada 16 kiloa rikki ennen leiriä, mutta luvut eivät kotona heilahtaneet mihinkään. Minulta taisi puuttua noin 300 grammaa siitä tavoitteesta. Leikkasin varpaankynnetkin, jos se olisi ollut jostain grammoista kiinni, hän nauraa.

Leirin aikana kyse ei kuitenkaan ollut grammoista, vaan mies karisti tuona aikana noin 11-12 kiloa läskiä.

Oskarin muodonmuutos näkyy kuvaparissa. Siirtämällä hiirtä kuvan päällä näet ennen ja jälkeen -tilanteen.

RSOTP_K3_EPS2_Oskari_002
Copyright: Pyry Antero Photography. Kuva: Pyry Pietiläinen.
RSOTP_K3_EPS2_Oskari_jalkeen_003
Copyright: Pyry Antero Photography. Kuva: Pyry Pietiläinen.

Mies, joka ei ohjelman alussa mahtunut muuta kuin sortseihinsa, saa jalkaansa kepeästi vedettyä farkut, jotka eivät ennen menneet päälle.

– Olen yllä silti uskollinen sortsimies! hän heittää.

Oskari kertoo, että kilot olivat kertyneet vuosien varrella syömisestä ja siitä, ettei hän ollut harrastanut liikuntaa.

– Minulle paino tulee päälle nopeasti. Jos heitän vapaalle, niin olisin alkutilanteessa varmaan neljässä kuukaudessa. Minulla on aina ollut hirveä ruokahalu.

Vapaalle mies ei kuitenkaan aio vaihtaa. Nyt kun hän on onnistunut painonpudotuksessa ei hän aio heittää sitä hukkaan.

– Minulle oli selvää, ettei siihen palata enää koskaan. Silloin oli raskasta ihan vain arkieläminenkin. Ei siitä tullut lasten kanssa mitään. Vireystila oli aivan nolla. Nyt kun on saanut karistettua kiloja niin on todella hyvä fiilis.

Vaimo Miira auttoi miestä karistamaan kilonsa, toisinaan jopa härskein keinoin.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Rakas, sinusta on tullut pullukka AVAlla keskiviikkoisin kello 21.00. Jaksot myös MTV Katsomosta.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme