Mainos
Mainos
saaristoruokaa-kansi

Saaristoruokaa alkaa tänään – Harri Syrjänen kehuu saariston tunnelmaa ja ruokaa

Harri Syrjäsen Saarisruokaa-ohjelma alkaa tänään. Sarjan toisella kaudella pääosaan nousee itäsaaristo.

Saaristoruokaa-ohjelman aikana tullaan kokemaan unohtumattomia ruokaelämyksiä muun muassa Kotkassa, Loviisassa ja Porvoossa. Myös Ahvenanmaan ruokakulttuuriin perehdytään kolmen jakson verran. Harri Syrjänen kehuu erityisesti Ahvenanmaan ystävällisyyttä.

– Ahvenanmaa oli todella mielenkiintoinen kohde. Se oli saaristo potenssiin kolme yhteisöllisyydessä ja lämminhenkisyydessä, Syrjänen kehuu.

Yhteisöllisyydestä kertoo Syrjäsen mukaan se, että lähes kaikki yritykset ovat ahvenanmaalaisten omistuksessa. Kun firma perustetaan, sana laitetaan kiertämään ja naapureilta pyydetään rahaa. Niin kasvattajat, viljelijät kuin käsityöläisetkin myyvät omia tuotteitaan kaupoissa, mutta myös teiden varsilla.

– Pääsääntöisesti minulla on positiivista sanottavaa saaristolaisista. He ovat avoimia ja mukavia, olosuhteisiin tottuneita ja mutkattomia. He ovat kamalan puheliaita ja heidän kanssaan oli mukava jutella, Syrjänen kehuu.

"Saaristoa ei voi kuvata kuin musiikkivideota"

Harri Syrjänen on tyytyväinen siihen, miten he onnistuivat kuvaamaan saariston maisemat, ja yhdistämään tunnelman ruokaan. Ensimmäisestä kaudesta hän oppi rauhallisuutta ja saariston leppoisaa tunnelmaa.

– Ensimmäisellä kaudella oltiin mielestäni alkuun liian hitaita, mutta sitten ymmärsin, ettei saaristoa voi kuvata kuin musiikkivideota. Asiat täytyy tehdä rauhassa, omalla painollaan, Syrjänen kertoo.

Syrjänen kuuli ohjelman kuvausten aikana paljon mielenkiintoisia tarinoita saariston kehittymisestä ja elämäntapojen muuttumisesta. Useat asukkaat ovat syntyneet saaristoon, ja oppineet elämään sen mukaisesti. Monet asukkaat ovat kuitenkin hakeutuneet sinne tietoisesti.

– Kesät painetaan töitä ja talvet luetaan kirjoja takkatulen ääressä, se kertoo hyvin sopeutumisesta, Syrjänen kertoo.

”Saaristo on vilpitön ja kaunis”

Saaristo on ollut Syrjäsen elämässä lapsuudesta lähtien. Hän on asunut Lauttasaaressa ja Espoossa, jossa saaristo ja meri ovat hyvin läsnä vaikka niitä ei tietoisesti ajattelisikaan. Hän haluaa, että meren on oltava aina pyöräilymatkan päässä kotoa. Saaristoon Syrjänen on päässyt tutustumaan myös lapsuuden kesinä.

– Perheellämme oli kesämökki Porvoossa, ja siellä olen ollut niin omasta tahdosta, kuin pakostakin, Syrjänen nauraa.

Hän on nähnyt koko saariston jo nuoruudessaan purjehtiessaan siellä perheensä kanssa.

– Saaristo on vilpitön ja kaunis, Syrjänen toteaa.

Saaristoruokaa MTV3-kanavalla tiistaisin kello 21.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme