Mainos
Mainos
SuomenIhanimmatHäät2_raatilaiset

Tuire, 46 ja Turkka, 43

Aikuisten sielunkumppaneiden gourmet-bileet
8.8.2015 Turun tuomiokirkko, Raatihuone

Diplomi-insinööri Turkka ja aluepäällikkö Tuire tapasivat internetin deittisivustolla. Ensitreffeillä Turkka hurmasi Tuiren muun muassa leipomallaan suklaakakulla.

Kolme vuotta yhtä pitänyt pari viimeistelee vastavalmistuneen talon pihapiiriä, mutta Turkka asuu joka toisen viikon lastensa kanssa toisella paikkakunnalla. Tuiren lapsista kotona asuu enää toinen.

Vaativat työt ja lukuisat harrastukset pitävät uusioperheen arjen kiireisenä. Kaiken hälinän keskellä Tuire ja Turkka kuitenkin puhaltavat saumattomasti yhteen hiileen.

He ovat sielunkumppaneita, jotka ymmärtävät toisiaan puolesta sanasta. Tuiren mielestä Turkka on kuin kallio. Avulias ja kiltti, ja kaiken lisäksi hän tekee maailman parasta suklaakakkua. Turkka pitää siitä, että Tuirella on koko ajan meno päällä ja että yhdessä he voivat matkustaa ja purjeveneillä.
 
Hääpäivä päätettiin Pärnun matkalla. Turkka on hoitanut kaikki häihin liittyvät varaukset. Vihkiminen tapahtuu Turun Tuomiokirkossa ja hääjuhlaa vietetään Vanhalla Raatihuoneella. Pari rakastaa ruokaa, joten 120 vieraan häissä tullaan nauttimaan hyvistä pidoista. Häiden ohjelmasta vastaavat Tuiren kaasot.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme