Mainos
Mainos
SuomenIhanimmatHäät2_raatilaiset

Karkauspäivänä on naisten vuoro kosia – mies voi kieltäytyä hamekankailla

Tänään vietetään karkauspäivää. Vanhan perinteen mukaan se tarkoittaa sitä, että nainen voi kosia kumppaniaan. 

Karkauspäivää vietetään keskimäärin joka neljäs vuosi. Päivä, jolloin kaikki näyttää nurinkuriselta, lisättiin kalenteriin jo tuhansia vuosia sitten.

Karkauspäivänä nainen saa luvan kosia kumppaniaan. Nykyään nainen voi käytännössä kosia minä päivänä tahansa, mutta moni ajoittaakin kosinnan nimenomaan karkauspäivään sen hauskan historian vuoksi.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa karkauspäivän kosimisperinteet ovat tulleet tunnetuiksi 1800-luvun lopulla. Sitä ennen naisen ei ollut mahdollista kosia ollenkaan kumppaniaan. 

Karkauspäivä toi tämän mahdollisuuden myös naisille. Miehen ei tietenkään ollut pakko suostua naisen kosintaan, mutta tilanteesta vapautuakseen miehen täytyi lahjoa nainen. 

Suomessa käypä korvike on ollut hamekangas, kun englantilaismiehille taas on riittänyt käsineiden eli rukkasten hankkiminen.

Lähteet: oppiminen.yle.fi, 2007: Sarmela Martti: Suomen Perinneatlas, kaikkijuhlista.fi

Suomen ihanimmat häät AVAlla 15. maaliskuuta alkaen!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme