Mainos
Mainos
SuomenIhanimmatHäät2_raatilaiset

Suomen ihanimmat häät -pari kävi läpi masennuksen: Se oli tuoreelle suhteelle kova paikka

Suomen ihanimmat häät -ohjelmassa päästään ensi viikolla mukaan herkän pariskunnan lämminhenkisiin häihin.

Suomen ihanimmat häät -ohjelmassa päästään tiistaina 19.4. seuraamaan 25-vuotiaan Hennin ja 31-vuotiaan Aten häitä. Pari sai toisensa Jämsän kirkossa, ja juhlat järjestettiin vanhassa tallissa Salinmäen juhlatilalla. 

Pariskunnan yhteiseen seitsemään vuoteen on mahtunut onnenhetkiä, mutta myös vastoinkäymisiä. Ensin suhdetta rassasi eri paikkakunnilla asuminen, ja sitten Henni sairastui masennukseen.

– Olimme ehtineet olla vain reilun vuoden yhdessä, kun sairastuin lievään masennukseen. Se oli tuoreelle suhteelle kova paikka. Lisäksi asuimme suhteemme neljä ensimmäistä vuotta eri paikkakunnilla opintojeni vuoksi. Olin vaihdossa ulkomailla emmekä nähneet puoleen vuoteen toisiamme. Etäsuhde toi omat haasteensa parisuhteeseen, Henni kertoo. 

Vaikeudet söivät suhdetta, ja lopulta Henni ja Atte päättivät hakea ammattiapua. Pariskunta laittoi myös takarajan seurustelusuhteelleen keväällä 2014.

– Päätimme, että jos lokakuussa 2014 molemmat haluavat mennä naimisiin toistensa kanssa, niin sitten teemme sen, muuten lähdemme eri teillemme.

Pariskunta selätti ongelmansa, ja tällä hetkellä molempien usko yhteiseen tulevaisuuteen on vahva. 

Suomen ihanimpia häitä etsitään AVAlla tiistaisin kello 20!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme