Mainos
Mainos

Rajuja syytöksiä Suurin pudottaja -kisaajilta: Meille tarjottiin huumeita ja valheita

Entiset Suurin pudottaja -kisaajat syyttävät sarjaa muun muassa huumeiden antamisesta laihduttajille ja kilpailijoiden huonosta kohtelusta. Tuottajat kiistävät syytökset.

Yhdysvaltalainen painonpudotusohjelma Suurin pudottaja on ollut ruudussa jo seitsemäntoista tuotantokauden ajan. Tällä hetkellä hittisarja ei nauti pelkkää ihailua.

Entiset suurimmat pudottajat ovat nyt astuneet julkisuuteen ja halunneet puhua kokemuksistaan ohjelmassa.

New York Post kertoo entisten kisaajien paljastaneen, että heitä kannustettiin käyttämään katukaupasta saatavia huumeita, esimerkiksi amfetamiinia, itsensä nälkiinnyttämisessä.

Lehden saamien tietojen mukaan ohjelman valmentaja Bob Harper olisi avustajansa kanssa tarjonnut kilpailijoille kiellettyjä laihdutuslääkkeitä, jotka olisivat sisältäneet Adderallia ja efedriiniä. Molemmat lääkeaineet vaikuttavat piristävästi.

Lehden lähteet ovat kertoneet myös, että kilpailijat oksentelivat paljon, pyörtyilivät ja monet kiidätettiin sairaalaan kesken kuvausten.

Seitsemännellä tuotantokaudella kilpaillut Joelle Gwynn paljasti, että hän oli komennosta napannut pillerin kuvauksissa.

– Bob Harper oli valmentajani. Hän meni pois ja hänen avustajansa tuli sisään. Avustajalla oli ruskea paperipussi, joka oli niputettu kiinni. Hän sanoi, että ota lääkettä, se auttaa sinua. Pilleri oli keltamusta. Olin vain, että mitä hittoa tämä on? Gwynn kertoi New York Postille.

Lääke sai hänet tuntemaan olonsa hermostuneeksi ja hyperaktiiviseksi. Sarjan lääkäri Robert Huizenga oli Gwynnin mukaan selittänyt, että lääkkeet oli lisätty kuuriin ja olisi osallistujien vastuulla ottaa ne jatkossa.

Gwynn kertoi myös, että Harper oli käskenyt häntä sanomaan kameroille syövänsä 1500 kaloria, vaikka pyysi tätä syömään vain 800 kaloria.

– Suurin pudottaja ei pelasta henkiä. Se pilaa elämiä. Henkisesti, emotionaalisesti ja taloudellisesti – kotiin palaa toinen ihminen. Puolet minun kaudellani kisanneista on eronnut. Heijastusvaikutus ei kestä vain viikkoja tai kuukausia. Se kestää vuosia, toisella tuotantokaudella kilpaillut Suzanne Mendonca napauttaa.

Sekä Bob Harper että sarjan tuottajat ovat kiistäneet väitteet.

– Nämä syytökset ovat täysin valheellisia ja täydessä ristiriidassa elinikäisen omistautumiseni terveyden ja fitneksen kanssa, Harper kommentoi.

– Kilpailijoiden turvallisuus ja hyvinvointi on aina ollut ja tulee aina olemaan tärkeintä. Kilpailijoille kerrotaan kilpailun alussa, että ohjelmalla on nollatoleranssi laihdutuslääkkeisiin. Me kiellämme kaikkien laittomien aineiden käytön, jonka lisäksi meillä on monia sääntöjä ja toimintatapoja, jotka on suunniteltu takaamaan ohjelman turvallisuus, sanottiin tuottajien lausunnossa.

Yhdysvalloissa julkaistiin juuri tutkimus, joka selitti miksi suurin osa kisaajista lihoo kilonsa takaisin. Tutkimuksen keskeinen pointti on, että raju ja intensiivinen laihduttaminen sotkee kilpailijoiden aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan. Jotta kilpailijat voisivat ylläpitää hoikistuneen muotonsa, olisi heidän syötävä satoja kaloreita vähemmän kuin muiden saman painoisten ihmisten, jotka eivät ole laihduttaneet.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme