Mainos
Mainos

Vappu Pimiä: "Arkiruoan pitää olla nopeaa!"

Pitkäaikaisen haaveensa omasta ruokaohjelmasta tänä syksynä Vapun valtakunta -ohjelman merkeissä täyttävä Vappu Pimiä on intohimoinen ruoanlaittaja. Tästä huolimatta hän vannoo nopeiden reseptien nimeen arkena.

Vappu Pimiälle erityisen tärkeää ruoanlaitossa on se, että käytössä on puhtaita raaka-aineita. Maanantaista perjantaihin hän ei kuitenkaan aseta itselleen liian korkeita vaatimuksia ruoanlaiton suhteen.

– Maanantaista perjantaihin me kaikki syömme sitä arkiruokaa ja sen pitää olla nopeaa, Vappu toteaa.

Pienistä askelista kannattaa aloittaa

Jos ruoanlaitto ei ole tullut vielä tutuksi, ei Vappu kehota aloittamaan opettelemista kaikkein haastavimmista ruokalajeista.

– Ei tarvitse aloittaa siitä, että itse rupeaa keittämään omat kanaliemensä valmiiksi, Vappu kertoo.

Vappu liputtaa pienten valintojen puolesta ja rohkaisee jokaista kokeilemaan itse esimerkiksi makaronilaatikon valmistusta. Tärkeintä on, että lähtee rohkeasti kokeilemaan ruoanlaittoa.

– Kannattaa aloittaa pikkuhiljaa ja ryhtyä tekemään osa ruoista itse, Vappu vinkkaa.

Silloin tällöin valmistaikinaa

Työssäkäyvän perheenäidin elämä on hektistä ja siksi Vappukaan ei rankaise itseään siitä, että hän silloin tällöin tarttuu tiettyihin valmisruokiin.

– Käytän välillä valmispakastetaikinaa ja ne ovat tosi hyviä, eikä se ole mikään maailmanloppu, että sitä taikinaa ei tee joka kerta itse! Vappu nauraa.

Vapun valtakunta starttaa 5.9. klo 18.30 MTV3-kanavalla.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme