Mainos
Mainos

Vapun valtakunta: Näin Janne Niinimaan vapaa-aika kuluu peliuran jälkeen

Vapun valtakunta -ohjelman kolmannessa jaksossa Vapun kesäkeittiöön saapuu vieraiksi Sakari Kuosmanen ja Janne Niinimaa.

Alkuvuodesta jääkiekkouransa lopettanut Janne Niinimaa kertoo ohjelmassa, mitä muuta hän on tehnyt kuin pelannut jääkiekkoa.

Niinimaa oli yksi nyt jo lopetetun oululaisen Club Teatrian perustajista. Vappu ja Niinimaa juttelevat kokkaamisen lomassa klubista.

– Sain aikoinaan kutsun avajaisiin, mutten päässyt koskaan paikalle, olen pahoillani siitä, Vappu sanoo.

– Niin teillä etelän vetelillä tuntuu olevan, että sinne päin on hyvin vaikea liikkua ja meidän pitäisi aina tulla alaspäin. Vaikka olisi lentoliput maksettu, niin kukaan ei jaksa ikinä lähteä Ouluun, Niinimaa naurahtaa.

Klubin ja jääkiekkouran loppumisen jälkeen Niinimaa ei kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Hän järjestää muun muassa festareita nykyään.

Mutta mitä kuuluu Sakari Kuosmaselle nyt? Katso Vapun valtakunta perjantaina MTV3-kanavalla klo 18.30.

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme