Mainos
Mainos
VuosiaNuoremmaksi_ryhma_001

Kuvat: Röökimuijasta kuumaksi kissaksi! Vuosia nuoremmaksi -Kukkiksen uskomaton muutos

kukkis-slider-1
kukkis-slider-2

Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa tavattiin tällä viikolla 30-vuotias Kukkis, jonka ulkomuoto koki todellisen muutoksen. Katso kuvat Kukkiksesta ennen ja jälkeen!

Vuosia nuoremmaksi -ohjelman neljännessä jaksossa tavattiin itsetuntonsa kadottanut Kukkis.

– Olin jo pidemmän aikaa ollut yleisolemukseltani todella väsähtäneen näköinen. Lisäksi minulla oli todella paha ihottuma, joka vaivasi minua yli kolmen vuoden ajan. Se vaikutti todella vahvasti siihen, että minun ei tehnyt mieli lähteä ihmisten ilmoille, nainen kertoi ennen muodonmuutosta.

Muutosleikin lopputuloksena aikanaan 12 vuotta tupakoineesta Kukkiksesta kehkeytyi kuuma kissa.

– Nykyään ei tarvitse lisätä kuin ripsiväriä, kun tuntuu jo, että näyttää hyvältä. Olen alkanut ihan eri tavalla nauttia ulkoilmasta ja pystyn olemaan ihmisten ilmoilla ilman, että tunnen koko ajan häpeää, Kukkis iloitsi kuvausten jälkeen.

Katso kuvat Kukkiksen huikeasta muodonmuutoksesta!

Katso videolta Kukkiksen ensireaktio ulkonäöstään! 

Katsomo-video ei ole saatavilla

Vuosia nuoremmaksi AVAlla keskiviikkoisin klo 21!

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme