Mainos
Mainos
VuosiaNuoremmaksi_ryhma_001

Vuosia nuoremmaksi -Mapu sai rasvansiirron kasvoihin: ”Botoxiin en olisi suostunut”

Kolmen lapsen äiti Mapu sai kasvoihinsa silotusta luonnonmukaisen rasvansiirron myötä. Botoxiin, tai kasvojen muokkaamiseen nainen ei olisi suostunut.

Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisessä jaksossa tavattiin nuutunut kolmen lapsen äiti Mapu, 42, joka on aina laittanut lapsensa etusijalle.

Mapu on pitkä ja hoikka, mutta hän verhoaa vartalonsa säkkimäisillä vaatteilla. Hän ei tiennyt, kuinka aloittaa ulkonäköön panostaminen, sillä hänen meikkausrutiininsa ovat peruja 80-luvulta.

– Ajattelin, että olen juuri oikea tyyppi tähän, sillä itsestä huolehtiminen on jäänyt vähemmälle. Esikoiseni otti minusta kuvat hakemusta varten ja sanoi, että ’äiti, sinä pääset ihan varmasti mukaan’. En edes ajatellut, että varmaan tänne moni muukin hakee, vaan ajattelin vain, että tämä on minun juttuni, Mapu kertoo.

– Minulla oli alusta asti ajatus myös sisäisestä prosessista, että nyt on hyvä aika pysähtyä ja miettiä omaa hyvinvointiani. Ajattelin, että minun ei ole mikään pakko näyttää nuorelta, vaan ennemminkin, että nyt voisin keskittyä itseeni ja miettiä sellaisia kivoja ja piristäviä juttuja itselleni, hän jatkaa.

"Olen sinut sen kanssa, että tässä nyt vanhennutaan"

Muuttumisprosessin aikana Mapulle luotiin uusi tyyli, uusi kampaus ja meikki. Lisäksi Mapulle tehtiin Sairaala Siluetissa kasvoihin rasvansiirto silottamaan ikääntymisen merkkejä. Toimenpiteessä Mapun omaa rasvaa siirrettiin kyljistä kasvojen alueelle poskiin, otsaan ja leukaan.

– Halusin, että operaatio oli luonnonmukainen, mihinkään Botoxiin en olisi suostunut. En myöskään olisi lähtenyt mukaan sellaiseen toimenpiteeseen, jossa olisi esimerkiksi muokattu kasvoja, tai tehty minusta muovimaisen näköinen, Mapu sanoo.

– Olen sinut sen kanssa, että tässä nyt vanhennutaan, eikä minulla ole mitään epätoivoista, ikuisen nuoruuden kaipuuta. Totta kai on kiva olla nuorekas, mutta ennemminkin se tarkoittaa minulle sitä, että pitää itsestään huolta ja toivoo itselleen hyvää, Mapu toteaa.

Mitä mieltä Mapu itse on muodonmuutoksensa lopputuloksesta?

– Tykkään! Vaikka onhan tässä paljon totuteltavaa ja mietittävää. Kun nyt siirryn omilleni, niin kuinka nyt meikkaan tai laitan hiuksia? Mitä otan mukaan arkeen?

Erityisesti uudet hiukset olivat kovasti Mapun mieleen.

– Hiukset on niin hyvin leikattu, että vaikka vain föönaan ne, ne ovat silti hauskannäköiset. Se on minulle tosi tärkeätä, että hiukset ovat arjessa helppohoitoiset, sillä en minä nyt sormia napsauttamalla ole muuttunut sellaiseksi, joka kauheasti tälläytyisi. Ennemminkin kaipasin juuri sellaisia ratkaisuja, jotka sopivat omaan arkeeni. 

Katso videolta, mitä mieltä Teri oli Mapun vanhoista vaatteista! 

Katsomo-video ei ole saatavilla

Vuosia nuoremmaksi AVAlla keskiviikkoisin klo 21! 

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme