Mainos
Mainos
VuosiaNuoremmaksi_ryhma_001

Vuosia nuoremmaksi -sarjassa hurjan muutoksen kokenut Pirjo: "Hametta en edelleenkään käytä"

Vuosia nuoremmaksi -sarjassa muodonmuutoksen kokenut Pirjo lähtisi mukaan ohjelmaan myös uudestaan. 

Vuosia nuoremmaksi -sarjan toisessa jaksossa muodonmuutoksen koki tuusulalainen Pirjo. Pirjo itse kuvaili ohjelmassa pukeutuvansa kuin 16-vuotias poika.

Naisen tyyliä muutettiinkin Vuosia nuoremmaksi -tiimin johdolla naisellisempaan suuttaan. Pirjo kertoo napanneensa joitain vinkkejä ohjelmasta arkikäyttöön.

– Hametta en edelleenkään käytä. Pikkuhame on laitettu kehyksiin ja kengät ovat eteisessä hyllyn päällä. Edelleen vedän pillifarkut jalkaan. Ehkä on tullut enemmän sitä, että jaksaa pitää hiuksistaan huolta. Huomenna menen laittamaan ripset, hän kertoi.

– Pukeutumisen kanssa on niin kaavoihin kangistunut. 

Jaksossa huulihalkiosta kärsineen Pirjon ihoa hoidettiin sekä suupieliin laitettiin täyteainetta. Nainen sanoo, että aikoo vielä tehdä jotain hampailleen, mutta ei enää ota täyteainetta. 

– Minulla on ylitsepääsemättömän huonot hampaat, mutta tulen ne joku kerta tekemään, niin että ne tehdään nukutuksessa. 

Vuosia nuoremmaksi -kuvauksiin osallistumiseen liittyi myös dramaattinen käänne. Pirjo ilmoitti ensimmäisenä ohjelmaan pääsystään vain läheiselle serkulleen.

–  Hän oli enemmän kuin oma sisko. Hän kuoli samana päivänä kun sain tietää, että pääsen ohjelmaan, nainen kertoo.

Pirjo kertoo, että suru painoi mieltä kuvausten ollessa käynnissä.

– Se vaikutti aika paljon siihen, etten osannut olla oma aito itseni. Oli vähän murhetta, nainen miettii. 

Kokemustaan ohjelmassa nainen ei kuitenkaan vaihtaisi pois.

– Kaikki oli ihan uutta ja ihanaa. Mukava tiimi pyöri ympärillä ja pitivät minusta huolta. Jäi hyvät muistot. Menisin uudestaan! Oli mahtava juttu, lähtisin heittämällä mukaan, hän summaa. 

Vuosia nuoremmaksi MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme