Mainos
Mainos

11 ominaisuutta, joita mies naisessa etsii

On ihanaa, että ihmiset ovat erilaisia. On kuitenkin olemassa muutama ominaisuus, joita miehet toivovat tulevan kumppaninsa omaavan.

Miehet ja naiset haluavat yleensä kumppaniltaan samoja asioita. Marie Claire -sivustolla listattiin 11 piirrettä, joita miehet naisessa etsivät.

1. Leikkimielisyys

Huumori ja leikkisyys ovat tärkeitä ominaisuuksia, sillä kukapa haluaisi jatkuvasti pitää huuliaan mutrussa? Näihin luonteenpiirteisiin myös miehet kiinnittävät runsaasti huomiota uuden kumppanin toivossa.

2. Älykkyys

Miehet haluavat rinnalleen naisen, joka osaa pitää puolensa ja pystyy myös keskustelemaan fiksuista asioista.

3. Nöyryys

Kukaan ei nauti sellaisen ihmisen seurasta, joka leuhkii jatkuvasti omilla saavutuksillaan. Maanläheisyys ja nöyryys ovat sellaisia piirteitä, joita jokainen takuulla arvostaa.

4. Hauskuus

Miehet pitävät naisista, jotka uskaltavat pitää hauskaa. Itseään ei aina pidä ottaa liian tosissaan ja esimerkiksi baarin tanssilattialla voi joskus heittäytyä hieman hassuksi ja vetää erikoiset tanssiliikkeet takataskustaan esiin aivan yllättäen.

5. Myötätunto

Myötätunto on hämmästyttävän vaikuttava piirre ihmisessä. On ihanaa huomata, kuinka joku esimerkiksi antaa oman istumapaikkansa bussissa vieraalle ihmiselle.  

6. Flirttailu

Miehet pitävät naisista, jotka uskaltavat flirttailla. Naisen täytyy kuitenkin osata flirttailla niin, että ei vaikuta liian epätoivoiselta. Kukaan ei nimittäin pidä siitä, että joku kourii liikaa tai ei muutenkaan anna omalle rauhalle sijaa lainkaan. Pelkkä hymy, iloinen katse ja kenties pieni olkapään sipaisu riittävät välittämään oikean viestin miehen tietoisuuteen.

7. Itsenäisyys

Kukaan ei pidä liian riippuvaisesta ihmisestä. On hyvä, että nainen tietää mistä pitää, eikä ainoastaan yritä vain miellyttää toista. Miehet esimerkiksi pitävät naisista, joilla on aktiivinen sosiaalinen elämä ja jotka matkustavat paljon.

8. Aitous

Ensimmäisillä treffeillä saattaa olla hankalaa olla täysin oma itsensä, mutta aitous kannattaa tuoda tietenkin esiin jo heti ensimmäisistä hetkistä lähtien. Ethän halua, että mies ihastuu vahingossa näyttelemääsi ”henkilöön” eikä sinuun itseesi?

9. Kunnianhimoinen

Naiset haluavat usein kunnianhimoisen miehen ja sama pätee myös miehiin, sillä he haluavat myös nähdä kunnianhimoa tulevassa kumppanissaan. On äärimmäisen nautinnollista seurata sellaista ihmisistä, joka todella tietää mitä haluaa. Miehet haluavat nähdä, että naiselle on muitakin tavoitteita kuin vain esimerkiksi avioliitto.

10. Tuki

Luotto on parisuhteessa kaikkein tärkein asia. Miehet ja naiset haluavat sellaisen kumppanin kehen he voivat luottaa ja keneltä he voivat saada aina tukea. Jos mies esimerkiksi kertoo ensimmäisillä treffeillä menehtyneestä isästään, niin osoita hänelle myötätuntoa esimerkiksi katseellasi.

11. Itsevarmuus

Itsevarmuus on yksi ensimmäisistä asioista, joihin mies kiinnittää huomiota. Itsevarmuus näkyy kaikessa; siinä kuinka nainen puhuu ja kävelee. Itsevarma nainen uskaltaa kertoa omat mielipiteensä, mutta koskaan ei kuitenkaan kannata lytätä toisen mielipiteitä. Itsevarmuuden ja koppavuuden välillä on vain hienoinen ero, joten tätä kannattaa todella tarkkailla.

Lähde: Marie Claire

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme