Mainos
Mainos

6 merkkiä siitä, että miehesi rakastaa sinua – vaikkei sitä ääneen sanoisikaan

Miehet ja naiset näyttävät rakkautensa eri tavoin, vaikka rakastavat yhtä paljon. 

Lapsen suusta totuuden kuulee. Testaa, toimiiko tämä sanonta kuuntelemalla yllä olevalta videolta lasten määritelmät rakkaudelle.

Tavallisesti voidaan ajatella, että naisten suusta tulevat miehiä useammin ne kolme pientä sanaa, "minä rakastan sinua". Miesten voidaan taas nähdä todistavan rakkauttaan enemmän konkreettisten arkisten tekojen avulla, sanaakaan sanomatta.

Tilanne voi hämmentää, sillä rakkaudentunnustuksia herkästi antavan naisen voi olla vaikea nähdä rakkauden aineellistuvan arjen tekoihin. Eivätkö miehet muka pidä siitä, että he saavat vaihtaa kumppaninsa autonrenkaat?

Onneksi renkaidenvaihdon lisäksi rakkaudenosoituksia voi löytää muista miehen teoista – useamminkin kuin kaksi kertaa vuodessa. Lue listaus siitä, millaisista viesteistä tosirakkauden tunnistaa.

1. Hän kuuntelee

Tutkimusten mukaan naiset ovat miehiä parempia kuuntelijoita, sillä he käyttävät kuunnellessaan molempia aivopuoliskojaan – miehet vain toista.

Kun siis huomaat miespuolisen kumppanisi kuuntelevan tarkkaan ja vastaavaan puheeseesi, voit olla varma, että hän todella on kiinnostunut siitä, mitä sanot. Hän on siis kiinnostunut sinusta.

2. Hän tekee uhrauksia puolestasi

Henkilökohtaisten uhrausten tekeminen on paljon helpompaa, kun ne tekee rakkaansa puolesta. Kun rakastunut mies pelkää menettävänsä parisuhteensa, hän ei pelkää ryhtyä tekoihin sen estämiseksi.

Miehet ovat siis iloisia, kun kumppanikin on. He ovat myös valmiita tekemään uhrauksia tämän onnellisuuden eteen.

3. Hän näyttää heikkoutensa

Tyypittäen voidaan ajatella, että tosimies ei heikkouksiaan paljasta. Monien naisten mielestä tällainen ajattelutapa joutaisi romukoppaan, sillä rakkaudessa jaetaan yhdessä niin vahvuudet kuin heikkoudetkin.

Rakastuneen on helpompi puhua haavoittavista asioista kumppanilleen, edusti sitten mitä sukupuolta tahansa. Rakastuneen miehen voikin tunnistaa siitä, että hän päästää kumppaninsa sisään tunteiden portista, jota on niin kovin tarkkaan ennen vahtinut.

4. Hän kehuu ulkonäköäsi myös huonoina päivinäsi

Suhteen edetessä harva nainen jaksaa enää tälläytyä parhaimmilleen aina kumppaninsa nähdessään. Reikäinen pyjama päällään ja takkuinen tukka sojottaen meikkaamattomien kasvojen yllä voi olla vaikea kuvitella olevansa säkenöivän kaunis. Rakastunut mies näkee kuitenkin hieman pöllähtäneen näköisen naisystävänsä parhaassa mahdollisessa valossa.

Kun mies siis kertoo resuiselle naiselleen, kuinka kaunis tämä on, ei ole hyvien tapojen mukaista vähätellä itseään. Sen sijaan kannattaa vastata: ”Minäkin rakastan sinua."

5. Hän kohtelee läheisiäsi hyvin

Miehen ei tarvitse olla sydänystävä kumppaninsa lähimmäisten kanssa, mutta rakastunut mies vähintäänkin kunnioittaa heitä. Syy on yksinkertainen: hän välittää rakkaastaan ja tietää tämän perheen sekä ystävien olevan tälle äärimmäisen tärkeitä.

6. Hän esittelee sinut ystävilleen

Rakastuneena mies toki haluaa esitellä kumppaninsa myös omille läheisilleen: perheelleen ja ystävilleen. Esittelykierros on merkki paitsi rakkaudesta myös siitä, ettei mies odota tunteen olevan ohimenevä. 

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme