Mainos
Mainos

Aikuisten välisessä seksissä kaikki on sallittua – mutta ainoastaan kumppanin ehdoilla

Seksissä ne kaikista tärkeimmät välineet eivät löydy yöpöydän laatikosta: tärkeintä on toisen kunnioittaminen, luottamus ja arvostus. Oma epävarmuus saattaa kuitenkin aiheuttaa hallaa yhteiselle seksielämälle.

Luottamus on tärkeintä kaikessa: sekä parisuhteessa että seksissä. Luottamus takaa myös sen, että seksissä on yhteiset pelisäännöt, ja että molemmilla hyvä ja turvallinen olla.

Mutta entä jos toinen ei haluakaan suostua kumppanin toiveisiin, vaan kokee ne esimerkiksi vastenmielisinä tai vaikeina?

– Mihinkään ei pidä pakottaa, siitä lähdetään liikkeelle aina seksissä, RFSU:n erityistason seksuaaliterapeutti Sari Mäki painottaa.

Mäki muistuttaa, että omat rajat saa ja pitää tehdä kumppanille selväksi. Esimerkiksi elokuva 50 Shades of Grey on tästä hyvä esimerkki – kun tilanne meni liian pitkälle, uskalsi toinen kieltäytyä.

– Aikuisten välisessä seksissä kaikki on sallittua ja luvallista – minkä kumpikin hyväksyy ja jos se ei ole rikollista, Mäki kuvaa.

Rajat asettaa toinen ihminen

Mutta mistä vastenmielisyys seksissä voi sitten johtua?

– Omaan tai toisen kehoon voi liittyä sellaisia alueita, joita ei ole valmis esimerkiksi koskettamaan.  Eiväthän kaikki harrasta suuseksiä, peppuseksistä puhumattakaan, Mäki muistuttaa.

– Toki ihmisten mielenkiinto on lisääntynyt ja haetaan uusia asioita, mutta aina pitää muistaa, että rajat asettaa se toinen ihminen.

Myös pieni itsetutkiskelu voi olla paikallaan, pureutua pintaa syvemmälle. Miksi jokin tuntuu itsestään niin vaikealle?

– Sitähän voi toki miettiä, mikä siinä on, ettei pysty koskettamaan tai näyttämään omaa kehoansa, ja lähtee työstämään sitä esimerkiksi seksuaaliterapian tai oman itsetunnon kehittämisen avulla, Mäki ehdottaa.

Mäki muistuttaa, etteivät kaikki tule koskaan hyväksymään kehossaan kaikki alueita.

– Kannattaa kuitenkin harjoitella hyväksymään itsensä, sillä me katsomme itseämme paljon kriittisemmin kuin kumppani. Me näemme makkarat, kun kumppani voi ajatella, voi miten ihana vartalo: pehmeä ja hyvät muodot. Kumppani näkee sinut usein positiivisena, kun itse näkee itsensä paljon kriittisemmin.

Epävarmuus on kuitenkin sellainen kumppani, jota ei soisi makuukammarin puolelle. On hyvä opetella nauttimaan omasta ja toisen kehosta täysin rinnoin.

– Epävarmuus itsestään häiritsee parisuhdetta sekä seksiä. Se vie nautinnolta huipun, kun miettii liikaa omaa vartaloaan ja kehoaan. Seksissä on vähän niin, että pitäisi päästää kaikesta muusta irti, ei pitäisi olla niin kriittinen. Pitäisi olla valmis vastaanottamaan nautintoa.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme