Mainos
Mainos

Aivot saattavat toimia, vaikka keho on jo kuollut – osa kuoleman kokeneista muistaa oman elvytystilanteensa

Tutkija väittää, että ihmismieli voi toimia kuoleman jälkeenkin.

Kun kuolet, kaikki lakkaa – vai? Miten suhtautuisit, jos tietäisit, että mielesi voi "tietää" kuolleensa?

Newyorkilaisessa lääketieteen oppilaitoksessa työskentelevä Sam Parnia väittää, että ihmismieli voi toimia kuoleman jälkeenkin. Parnian ja kollegoiden tutkimus julkaistiin jo 2014. Nyt se kuitenkin kiertää jälleen netissä.

Parnia tiimeineen tutkii ihmisiä, joiden sydän pysähtyi, mutta jotka onnistuttiin elvyttämään henkiin. Nämä ihmiset siis olivat teknisesti hetken kuolleita. 

Osa tutkituista sanoi, että näki ympärillään tapahtuvia asioita ja oli tietoinen kokonaisista keskusteluista, vaikka heidät oli jo julistettu kuolleiksi. Tutkituista 46 prosenttia muisti asioita, jotka liittyivät esimerkiksi kirkkaaseen valoon, pelkoon tai perheeseensä. Kaksi prosenttia kertoi tiedostaneensa tietyn tapahtuman, joka liittyi tilanteeseen, jossa heitä elvytytettiin.

Koehenkilöiden tarinoita ovat Parnian mukaan vahvistaneet lääketieteelliset ammattilaiset, jotka olivat paikalla kuoleman aikaan.

Parnian mukaan "kuolinhetki" määritelläänkin sen perusteella, milloin sydän lakkaa lyömästä.

– Kun näin tapahtuu, veri ei enää kierrä aivoihin, mikä merkitsee, että aivotoiminta lakkaa lähes välittömästi. Menetät kaikki aivorungon refleksit – yökkäysrefleksi, pupillien refleksit, kaikki ne ovat mennyttä.

Joidenkin tutkimusten mukaan aivoissa tapahtuu erillinen energianpurkaus, kun ihminen menehtyy. Vuonna 2013 Michiganin yliopiston tutkijat havaitsivat rottakokeissa rottien olevan "hypervalppaustilassa" kliinisen kuoleman jälkeen.

Parnia vertaa kuoleman ymmärtämisyrityksiä siihen, että ryhmä tutkijoita yrittäisi selvittää rakkauden kokemisen kvalitatiivista luonnetta.

 – Yritämme ymmärtää tarkkoja erikoispiirteitä, joita ihmiset kokevat, kun he kokevat kuoleman, koska ymmärrämme, että tämä tulee heijastelemaan universaalia kokemusta, joka meistä jokaisella tulee olemaan, kun kuolemme.

***

Katsomo-video ei ole saatavilla


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme