Mainos
Mainos

Äkillinen suosio hämmensi suomalaiskuvaajan – näitä kuvia et ole vielä nähnytkään!

Suomalaisen valokuvaajan ikuistama hääkuva nauttii järisyttävästä suosiosta meillä ja  maailmalla. Mistä idea erikoiseen kuvaan sai alkunsa? Valokuvaaja Aaro Keipi kertoo itse.

Hää- ja potrettivalokuvaaja Aaro Keipi hieraisi kahdesti silmiään, kun hänen ikuistamansa valokuva huomioitiin supersuositulla UNILAD-sivustolla.

Game of Thrones -henkistä kuvaa hehkutettiin sivustolla kaikkien aikojen parhaimmaksi hääkuvaksi.

Helsinkiläistynyt, 30-vuotias valokuvaaja Keipi kertoo, että kuva on otettu Virginiassa, USA:ssa lokakuussa 2015.

– Hääpari fanittaa fantasialeffoja ja videopelejä. Kuvan ideana on, että pari torjuu viettelijöitä miekkojen avulla. Heitä näyttelivät bestmanit ja kaasot, Keipi kertoo MTV Lifestylelle.

Idea kuvaan sai pontta hääparilta itseltään. He nimittäin halusivat ikuistaa potrettikuvauksessa omistamansa miekat, mutta eivät oikein tienneet, miten.

– Se oli mielestäni mahtava idea. Ennen hääpäivää mietin pitkään, miten tämä parhaiten toteutuisi. Hääpäivänä valitsin sopivan kuvauspaikan hotellin pihalta ja annoin hääseurueelle poseerausvinkkejä. He olivat täysillä mukana ja oikeasti hyppäsivät korkealle kuvaushetkenä.

Valokuvassa komeileva linna on tehty kuvankäsittelyohjelmalla jälkikäteen.

– Se oli yllätys hääparille. He ovat kuvasta erittäin ylpeitä, Keipi kuvailee.

Lähes 400 000 tykkäystä – miltä suosio tuntuu?

Tällä hetkellä (10.12.2015) joulukuun kuudentena päivänä lisätystä kuvasta on tykätty yli 395 000 kertaa ja sitä on jaettu eteenpäin yli 17 100 kertaa.

Miltä moinen suosio tuntui, kun Keipi avasi Facebookin?

– Kyseinen hehkutus oli yllättävä ja tuntui kieltämättä hyvältä –  varsinkin, kun se tuli aika lailla yllätyksenä. Ajatus siitä, että olen hääparin kanssa luonut jotain, jota miljoonat ihmiset ovat nähneet ja josta sadat tuhannet ovat tykänneet, on sanoinkuvailematon, Keipi kuvaa.

– Luovat alat, kuten valokuvaus, ovat usein täynnä kriitikkoja, niin se, että kuvaa kehutaan ympäri maailmaa, kannustaa entistä kovempaan luovuuteen ja oman tyylin käyttämiseen.

– Mutta loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin se, että hääpari tykkäsi kuvasta –  ja he tykkäsivätkin. Olemme kaikki seuranneet innokkaasti kuvan leviämistä, Keipi paljastaa.

Hääkuvien ei pidä olla tylsiä

Aaro Keipi syntyi Yhdysvalloissa suomalaisille vanhemmille. Mies innostui valokuvaamisesta toden teolla kuvattuaan ystäviensä häät. Valokuvissaan hän pyrkii tuomaan hääparin oman luonteen esille.

Aarography-5

Aarography

– Hääkuvaajana olen panostanut luovuuteen – tähtään eeppisten kauniiden kuvien ottamiseen, jotka tuovat hääparin luonnetta esille, ja jotka ovat estetiikan huippuluokassa. Haluan myös, että kuvissa tulee hääparin oma lempeä leppoisuus esille – hääpäivä voi olla stressaava, mutta kuvaushetken pitäisi olla mukava ja intiimi, Keipi kuvailee.

– Haluaisin, että ottamani kuvat tuovat hääparille hymy huuleen niin kaksi viikkoa kuin 30 vuotta häiden jälkeenkin.

Omilla kotisivuillaan Keipi on taannoin kirjoittanut tavoitteekseen saada ”eeppisen hääkuvaajan maineen maailmalla” – miten hän aikoo saavuttaa tämän tittelin?

– No, tämä on kyllä ollut hyvä – ja yllättävä – aloitus! Aion jatkaa samalla lailla, ottamalla koko ajan mitä kauniimpia ja luovempia kuvia hääparien kanssa.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme