Mainos
Mainos

Ammattiunelmoija Daniel Sá Nogueira: Ihmisellä tulisi olla yksi tai kaksi unelmaa

Etelä-Afrikasta kotoisin oleva Daniel Sá Nogueira on ammattiunelmoija. – Se, mikä on iso tai pieni unelma, riippuu ihmisen arvoista.  Jotkut haluavat vain kasvattaa kolme onnellista lasta. Se on kaikki, mitä he haluavat. Toiset sanovat tätä unelmaa pieneksi ja säälittäväksi, hän sanoo.

– Meillä kaikilla on unelmia. Joillakin on unelmia, joita yhteiskuntamme kutsuu suuriksi. Joillakin on unelmia, joita yhteiskunta pitää pieninä. Esimerkiksi toive maailman muuttamisesta, tai vastaavasti toive kauniista puutarhasta. Äideillä ja isillä on yleensä unelmia lapsilleen, avioituneilla ihmisillä on kuva unelmasuhteestaan, Daniel Sá Nogueira kertoo.

Etelä-Afrikasta kotoisin oleva, portugalissa asuva Sá Nogueira on kouluttaja ja ”dreamer” – unelmoija. Hän vetää kursseja, joilla opitaan unelmoimaan.

– Yleensä ikääntymisen myötä unelmista tulee vähemmän tärkeitä. Jotkut menettävät toivonsa siitä, että unelma voisi koskaan toteutua. Joillakin vastuut ja prioriteetit muuttuvat. Minun työni on muistuttaa ihmisiä unelmistaan.

Joku kysyi Sá Nogueiralta kerran, mitä kurssilla tapahtuu. Hän vastasi: esittelemme ihmisen uudestaan omalle itselleen.

– Yleensä ihmiset lähtevät kurssilta hyvin inspiroituneina unelmistaan.

Kesken luentojen Sá Nogueira laittaa yleisönsä hyppäämään. Heidän tulee huutaa ja läpsäyttää käsiään yhteen naapurin kanssa: high five! Miksi ihmeessä?

– Se energisoi. Se on hauskaa. Suurin osa tapahtumista on joko kuuntelua tai puhumista. Joskus tarvitaan jotain hauskaa kehon liikuttamiseksi. Suuri osa asioista ei toimi. High-fivet toimivat, mutta jos käsket ihmisiä menemään ulos hölkkäämään minuutiksi, he eivät tee sitä, Sá Nogueira sanoo.

– Yleensä, kun olemme lapsia, tilanne on päinvastainen. Opettaja sanoo tunnin loppuneen ja lapset villiintyvät. Aikuisilla se on toisin päin: ihmiset haluavat kuunnella ja jutella, mutta energiataso täytyy myös pitää korkeana.

Mikä on iso unelma?

Sá Nogueira uskoo, että vähäinen määrä unelmia on paras. Kun unelmia on yksi tai kaksi, niihin on helpompi panostaa.

– Olen keskittymisen suuri fani. Joku kysyi minulta, pitäisikö jokaisella elämänalueella olla yksi suuri unelma. Siinä on aivoille liikaa prosessoitavaa. Sanoisin mieluummin, että valitse yksi, kaksi tai kolme. Ihmisten, joita koulutamme, täytyy kurssin lopuksi valita yksi unelma. Sitten käskemme heitä toteuttamaan unelman seuraavan kuukauden tai vuoden aikana. Se on helpompaa, koska keskität energiasi ja resurssisi yhteen asiaan, Sá Nogueira kuvaa.

– Se, mikä on iso tai pieni unelma, riippuu ihmisen arvoista.  Jotkut haluavat vain kasvattaa kolme onnellista lasta. Se on kaikki, mitä he haluavat. Toiset sanovat tätä unelmaa pieneksi ja säälittäväksi, kysehän on vain henkilön omista lapsista. Miksei saman tien ottaisi tavoitteeksi tehdä kaikkia Suomen lapsia onnellisiksi, kirjoittaa vaikkapa kirjaa aiheesta?

Joidenkin unelmat ovat suurempia kuin toisten. Sá Nogueira luettelee suuria unelmoijia: Gandhi, Nelson Mandela, Bono U2-yhtyeestä.

 – Äiti Teresa sanoi, ettemme voi kaikki tehdä suuria asioita, mutta voimme kaikki tehdä pieniä asioita suurella rakkaudella. Mutta ensin täytyy tehdä yksi asia, sitten seuraava ja sitä seuraava. Olen varma, että se on yksi menestyksen salaisuuksista. Jos menestykselle on olemassa kaava, olen sataprosenttisen varma, että yksi osa-alue on kyky keskittyä. 

Sá Nogueiran mukaan keskittyminen ei tarkoita, ettei jokainen voisi ryhtyä oman elämänsä Da Vinciksi, jolla oli useita kiinnostuksen kohteita. Unelmia voi olla useita, mutta asioita täytyy tehdä yksi kerrallaan.

Justin Timberlake on mahtava muusikko ja mahtava näyttelijä ja varmasti myös muita mahtavia asioita, hänellä on varmasti oma parfyymi ja kaikkea, mutta ensin hän oli mahtava poikabändin laulaja. Sitten hänestä tuli sooloartisti, sitten hän päätti keskittyä näyttelijänuraansa. Omasta mielestäni hän on siinä surkea, mutta totuus on, että hän sai suuria rooleja Hollywood-elokuvissa, Sá Nogueira kertoo.

– Sitten hän teki viimeisimmän levynsä: vuoden ajan ei elokuvia, eikä mitään muutakaan, vain studiotyöskentelyä. Se on menestyksen kaava. Voit tehdä mitä vain, mutta jokaisessa vaiheessa sinun täytyy, mitä olet tekemässä.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme