Mainos
Mainos

Baarimikko paljastaa: Tällainen käytös erottaa suomalaisfanin ulkomaalaisista

Helsingin ravintolat ovat saaneet väriä asiakaskuntaansa, kun jääkiekon MM-kisojen aikana useiden eri maiden fanit ovat vallanneet kadut ja kuppilat.

MM-kisojen aikaan helsinkiläisravintoloissa on värikästä asiakaskuntaa, kun eri maiden edustajat kokoontuvat seuraamaan kisoja omissa kisa-asuissaan. Helsinkiläisbaarin baarimikko Joonas* kertoo, että suomalaisten ja ulkomaalaisten fanien käyttäytymisessä on selkeitä eroja.

– Näyttää siltä, että ulkomaalaiset fanit ovat enemmän innoissaan ja halukkaampia käyttämään rahaa. Ulkomaalaiset tippaavat ehdottomasti paremmin, kuin suomalaiset, kertoo helsinkiläisbaarimikko Joonas.

Syynä voi olla se, että ulkomaalaiset ovat Suomessa turisteina ja kaikki on heille innostavampaa.

– Ehkä jos suomalaiset olisivat ulkomailla, he olisivat myös vapautuneempia, miettii baarimikko.

Myös silloin, kun oma joukkue häviää, käyttäytyvät fanit eri tavalla suomalaisiin verrattuna.

– Käytös riippuu siitä, kuinka suuria faneja asiakkaat ovat. Toiset tulevat katsomaan peliä, kannustamaan joukkuettaan ja pitämään hauskaa. Jos joukkue häviää, he pystyvät silti jatkamaan hauskanpitoa. Suomalaiset fanit olivat kyllä hiljaisia hävitessään Yhdysvalloille.

Suurin ero suomalais- ja ulkomaalaisturisteissa näkyy kuitenkin asiakastilanteissa.

– Useimmiten turistit tilaavat kierroksen kerralla koko pöydälle, kun suomalaiset yleensä ostavat juomansa erikseen, jokainen itselleen.

Parhaat fanit löytyvät Pohjois-Amerikasta

Entä miten baarikäyttäytyminen, voivatko sinkut pokailla toisiaan kesken pelin?

– En ole huomannut iskuyrityksiä pelin aikana. Uskon, että useimmilla on tarpeeksi järkeä päässään jättää muut rauhaan silloin, kun katsotaan peliä, joka saattaa olla tärkeä peli.

Miten peli-ilta sitten eroaa normaalista baari-illasta?

– Asiakkaat ovat äänekkäämpiä, pukeutuneet kisa-asuihin ja naamat on maalattu. Asiakkaat eivät tietenkään puhu paljon ja ostavat juomia lähinnä erätauoilla. Kun peli on ohi, muuttuu ilta perusbaari-illaksi.

Baarimikon suosikkiasiakkaat löytyvät rapakon takaa.

– Amerikkalaiset ja kanadalaiset ovat yleensä parhaita faneja, koska he jättävät tippiä, ovat puheliaampia ja puhuvat englantia. Tänä vuonna venäläiset ja slovakialaiset ovat olleet myös erittäin helposti innostuvia, paljastaa baarimikko.

* Haastateltavan nimi muutettu

Lue myös:

AVA / Siiri L'Ecuyer

Kuva: Shuttestock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme