Mainos
Mainos

"Elämäni kauneimmat 49 minuuttia" – miltä tuntuu kantaa lasta, jonka tietää menehtyvän?

Vanhemmat saivat pitää pienen lapsen lähellään vain alle tunnin, mutta heidän mielestään kyseinen päivä oli täydellinen. 

Kolmevuotiaan pojan äiti Talia Gates oli viikolla 20 raskaana, kun hän sai tietää, että hänen syntymätön lapsensa sairasti harvinaista sairautta. Sairauden seurauksena lapsi tulisi menehtymään nopeasti synnytyksen jälkeen.

Gates teki miehensä Joshin kanssa päätöksen, että he tulisivat jatkamaan raskautta loppuun saakka. He halusivat viettää tulevan lapsensa kanssa ne hetket, jotka he saisivat. Pieni vauva eli lopulta vain 49 minuutin ajan, kunnes kuoli isänsä käsivarsille. 

Koko raskauden ajan Talia Gates piti raskaudestaan blogia, jossa hän kertoi avoimesti rankasta kokemuksestaan.

Vanhemmat halusivat toivottaa hyvää syntymäpäivää

Aubreyn vamma selvisi ultraäänitutkimuksessa 20. raskausviikolla. Jo tätä aiemmin sekä vanhemmat että lääkärit olivat vitsailleet ultraäänikuvissa näkyvästä vauvasta, jolla oli erittäin lyhyet jalat. Vasta muutaman viikon jälkeen lääkäritkin alkoivat huolestua, kun lapsen jalat eivät näyttäneet kasvavan lainkaan.

Vauvalle diagnosoitiin lopulta harvinainen luustosairaus nimeltä tanatoforinen dysplasia. Äiti oli jo aiemmin aavistanut, että lapsi saattaisi olla kehitysvammainen, mutta näin vakavaa diagnoosia hän ei osannut odottaa.

Tappavan sairaudesta teki se, että vauvan rintakehä ei kehittynyt tarpeeksi tukemaan keuhkoja, joten hengittäminen olisi mahdotonta. Vanhemmat halusivat kuitenkin nähdä pienokaisen ja toivottaa hänelle hyvää syntymäpäivää. Viimeiset hetket ennen lapsen syntymää osoittautuivat kuitenkin erityisen raskaaksi Gatesille niin fyysisesti kuin henkisestikin.

– Tunsin, että jotain oli päättymässä. Yleensä se on jännittävää, mutta nyt se oli vain yksinkertaisesti kauhistuttavaa. Yritimme vaalia joka hetkeä, Gates kertoo.

– Kaikki se epämukavuus, unettomat yöt, painonnousu ja raskausarvet olivat kuitenkin sen hetken arvoisia.

35. raskausviikolla synnytys päätettiin käynnistää ja Aubrey Lea Gates syntyi 12. kesäkuuta 2015 kello 18.51.

– Mieleni sanoi, älä tee sitä, älä työnnä häntä ulos! Hän on siellä turvassa.

Vauva syntyi elossa ja itki, aivan kuin kuka tahansa muukin lapsi. Vauvan isovanhemmat ehtivät jäähyväisiin, ennen kuin lapsi kuoli isänsä käsivarsille vain alle tunnin syntymänsä jälkeen. 

–  Ne olivat elämäni kauneimmat 49 minuuttia. Päivä ei olisi voinut olla täydellisempi, äiti kertoo kokemuksestaan. 

Lähde: Today

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme