Mainos
Mainos

Eroprosessin eri vaiheet – tunnistatko nämä?

Kun kahden ihmisen rakkaussuhde tulee tiensä päähän, on moni hetken tuuliajolla. Tunnistamalla omassa tai läheisen eroprosessissa klassiset vaiheet voi olla helpompaa käsitellä suuria tunteita, joita matkan varrella tulee vastaan – tai tukea läheistä niiden käsittelemisessä.

Psykologi Ilona Rauhala kertoo, että eroprosessi etenee yleensä pohdintavaiheesta shokkivaiheeseen ja tosiasioiden kohtaamisvaiheesta tunteiden käsittelyvaiheeseen. Ota selvää, millaisia tunteita kuhunkin eroprosessin vaiheeseen usein kuuluu.

Pohdintavaihe

Monen yllätykseksi eroa edeltävä ja sen alkuvaiheeseen kuuluva pohdintavaihe voi kestää hyvinkin pitkään. Pohdintavaihe päättyy usein siihen, että tilanne kriisiytyy ja jompikumpi suhteen osapuolista tekee lopullisen päätöksen.

– Pohdintavaihe voi olla pitkä ja siinä vaiheessa saatetaan vielä soutaa ja huovata parisuhteen tilasta, Rauhala kertoo.

Shokkivaihe

Kun päätös erosta on tehty, on mieli usein aikamoisessa myllerryksessä. Tässä shokkivaiheeksi kutsutussa eroprosessin vaiheessa ihmiset saattavat käyttäytyä itselleen hyvinkin epätyypillisesti.

– Shokkivaihe kestää muutaman viikon ja siihen suhtaudutaan hyvin eri tavoin: monella tämä vaihe voi olla hyvinkin raju ja ihminen saattaa käyttäytyä shokkivaiheessa oudostikin, Rauhala kertoo.

Tosiasioiden kohtaamisvaihe

Shokkivaiheen jälkeen on usein aika tarttua kokreettisiin eroon liittyviin asioihin. Tosiasioiden kohtaamisvaiheessa moni vasta todella sisäistää, että tiet ovat kumppanin kanssa todella erkanemassa myös arjen tasolla.

– Se on vaihe, jossa pitäisi aika paljon hoitaa kaikkia käytännön asioita. Jos tässä vaiheessa ei ole energiaa hoitaa asioita, niin se voi vaikeuttaa jatkoa, Rauhala toteaa.

Tunteiden käsittelyvaihe

Yksi tärkeimmistä asioista, joita eroon liittyy on omien tunteiden käsitteleminen asian tiimoilta. Tälle eroprosessin vaiheelle olisi tärkeää antaa paljon aikaa.

– Tämä vaihe voi myös olla aika pitkä. Tässä vaiheessa pohditaan usein sitä, että kuinka suhtaudutaan vihan tunteisiin, suruun ja pettymyksiin, mutta toisaalta myös helpotukseen ja iloon, Rauhala tiivistää.

Katso video: Ilona Rauhala Huomenta Suomessa 7.4.2014

Lue myös:

Heli Kuitunen, heli.kuitunen(at)mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme