Mainos
Mainos

Hääkatastrofi: Kuvaaja otti yli 1600 kuvaa – sulhasesta vain muutama otos, morsiusneitojen takamuksista ja rinnoista sitäkin enemmän

Hääkuvaaja keskittyi Steph ja Paul Unwinin häissä lähinnä kuvaamaan morsiusneitoja epäilyttävistä kulmista. 

Kun Steph ja Paul Unwin saivat odottamansa hääkuvat, luvassa oli järkytys. Kuvaaja oli ottanut yli 1600 kuvaa, joista 96 oli morsiusneidoista, kertoo Metro-lehti. Suuri osa näistäkin otoksista oli lähikuvia rinnoista ja takamuksista.

Sulhanen esiintyi vain 11 kuvassa

Karmeus ei loppunut tähän. Runsaasta kuvamäärästä yli 500 oli epätarkkoja tai vinoja. Sulhanen esiintyi vain 11 kuvassa; appivanhemmista ei puolestaan ollut yhtään kuvaa. 

– Hän otti kuvia yhden morsiusneitoni rinnoista ja vähän kuvia hänen takamuksestaan. Pelkistä morsiusneidoista oli enemmän kuvia kuin mistään muusta. Olen varma, että hän teki sen tahallaan, Steph kuvailee.

Hään pidettiin vuonna 2015. Unwinit ostivat kuvauspaketin, johon sisältyi koko päivän eri vaiheiden kuvaaminen. Paketissa luvattiin kuvata myös esimerkiksi morsiamen valmistautuminen suureen päivään, mutta Stephin mukaan kuvaaja saapui paikalle vasta, kun kaikki oli jo valmista. Luvattua kuvakirjaakaan ei Unwinien mukaan saapunut koskaan.

– Kuvat, jotka hän näytti meille ennen kuin varasimme hänet, olivat todella hyviä – onneksi meillä oli videokuvaaja, Steph sanoo.

"Hän aiheutti niin paljon sydänsurua"

Unwinit haastoivat kuvaajan oikeuteen ja voittivat jutun. Myös muut ovat valittaneet miehen työn laadusta.

–  Hän aiheutti niin paljon sydänsurua. Suuresta päivästämme puuttuu niin monia hetkiä, Steph kertoo.

Facebookissa miehen saamasta huonosta julkisuudesta onkin ilakoitu.

"Häistä tuli hässäkkää"

Metron tavoittaman kuvaajan mukaan morsian on valittanut esimerkiksi ulkokuvien puutteesta, vaikka hääpäivänä satoi rankasti. Hän kertoo huonon sään pilanneen kuvat; lisäksi hänen mukaansa "epäasiallisista kuvista" ei ole näyttöä.

Kuvaaja ei enää kuvaa häitä.

– Häistä tuli minulle niin paljon hässäkkää, että lopetin sen.

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme