Mainos
Mainos

Harrastatko seksiä väsymyksestä huolimatta? Mies saattaa tehdä erilaisen valinnan kuin nainen

Mitä tapahtuu, kun perustarpeemme – seksi ja uni – ovat törmäyskurssilla? Vaivutko unten maille vai keskitytkö rakkaaseen? Ja valitsevatko miehet eri tavalla kuin naiset? Tieteen Kuvalehti selvitti!

Yhdysvaltalais-kiinalainen tutkijaryhmä on perehtynyt banaanikärpästen aivoihin ja havainnut, että unen tarpeessa olevat koiraat unohtavat naaraiden liehittelyn. Sen sijaan väsyneet naaraat suostuvat mielellään paritteluun.

Moni varmaan luulee, että banaanikärpäsen uni- ja seksihalut ovat kaukana ihmisen käyttäytymisestä, mutta lajeilla on niin monta samaa geeniä, että banaanikärpäsistä etsitään piirteitä, joita sitten tutkitaan edelleen ihmisillä.

Kun yliväsynyt koiras valitsee unen seksin sijaan, syynä voi olla se, että geenien välittäminen eteenpäin seuraavalle sukupolvelle vaikeutuu, jos koiras nukahtaa kesken aktin. Kannattaa siis ensin nukkua ja ryhtyä hommiin vasta uusin voimin.

Sukupuolilla on erilaiset aivot

Tutkijoita hämmästytti se, että naaraat olivat halukkaita seksiin, vaikka ne olivat yhtä uupuneita kuin koiraatkin. Selitys löytyy sukupuolten aivojen erilaisuudesta.

Koiraiden parittelukäyttäytymistä ohjaa P1-nimen saanut aivosolurypäs, joka saa koiraan liehittelemään naaraita. Naarailla ei yleensä ole P1-soluja, joten niiden lisääntymiskäyttäytyminen ei normaalisti ole niin aggressiivista kuin koiraiden. Naaras ei tyrkytä itseään, vaan valitsee, minkä liehittelijän kanssa se haluaa paritella.

Unta tarvitsevien koiraiden P1-solut eivät kuitenkaan toimi normaalisti, joten koiraat lopettavat naaraiden iskemisen. Kun tutkijat aktivoivat koiraiden P1-solut keinotekoisesti, väsyneetkin koiraat halusivat paritella ja unohtivat unen.

Hyvät geenit kelpaavat aina

Koska naarailla ei ole P1-soluja, univaje ei vaikuttanut niihin samalla tavalla kuin koiraisiin. Naaraat olivat väsyneitä, mutta ne suostuivat silti parittelemaan.

Tutkijoiden mukaan syynä siihen, että naaraat eivät torju sopivaa kumppania, on se, että niiden pitää taata parhaat mahdolliset geenit seuraavalle sukupolvelle.

MTV julkaisee artikkelin yhteistyössä Tieteen Kuvalehden kanssa.

Muita Tieteen Kuvalehden artikkeleita:

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme