Mainos
Mainos

”Hei ja hyvästi” – äiti synnytti parantumattomasti sairaan lapsen, jotta tästä tulisi elintenluovuttaja

Elinluovuttajaksi lapsensa kasvattanut perhe sanoi koskettavat hyvästit pienelle tyttärelleen. 

MTV Lifestyle uutisoi aiemmin tänä vuonna perheestä, jonka rohkea päätös parantumattomasti sairaan lapsen synnyttämisestä on koskettanut lukuisia ihmisiä. Kaikki sai alkunsa, kun isä Royce Young julkaisi Facebookissa koskettavan päivityksen kunnianosoituksena vaimolleen, joka päätti jatkaa raskautta luovuttaakseen vauvan elimet niitä kipeästi tarvitseville.

Pariskunnan Eva-vauvan todettiin kasvavan ilman aivoja, eikä hänen uskottu elävän kuin korkeintaan muutaman päivän. Young kehui päivityksessään vaimoa, joka suuren surunkin keskellä ajatteli ensiksi muita kuin itseään.

– Jossain on perhe, jota sattuu, ja joka toivoo ihmettä vauvalleen tietäen, että jonkun toisen vauvan täytyy ensin kuolla. Eva voi olla se ihme, Young perusteli tuolloin.

"Hän oli omalla tavallaan täydellinen" 

Tuoreessa päivityksessään Youngin perhe kertoo sanoneensa "hei ja hyvästi" heidän suloiselle pienokaiselleen, joka syntyi ja kuoli huhtikuun 17. päivä.

Päivä lapsensa kuoleman jälkeen isä julkaisi Facebookissa koskettavan kuvan itsestään pitelemässä sylissään lastaan, jonka kasvamista hän ei saisi koskaan nähdä. Hänen oli pakko sanoa hyvästit.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Äiti Keri Young julkaisi sen sijaan iloisen perhekuvan, jossa heidän koko perheensä poseeraa sairaalassa. Vaikka hetki oli koskettava, oli mukana myös paljon onnea. 


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Sanoimme eilen hei ja hyvästit meidän suloiselle Evallemme. Hän oli omalla tavallaan täydellinen, äiti kertoo kuvatekstissä, ja muistuttaa, ettei kyseessä ole surullinen päivitys.

Myös tämä tarina on kertomus epäitsekkyydestä. 


Lähde: Popsugar 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme