Mainos
Mainos

Hermostuttavatko häät? Se voi merkitä eroa!

Uuden tutkimuksen perusteella koko seremonia kannattaa peruuttaa, jos tulevat häät epäilyttävät ja hermostuttavat.

Kalifornian yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan häitä edeltävä hermostuneisuus ei saisi jäädä huomiotta. Tutkimuksen mukaan epäilyksensä sivuuttaneet joutuvat postittamaan avioeropapereitaan todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät hermoilleet ennen häitään.

Psykologit tutkivat 464 vastanainutta eli 232 avioparia Los Angelesissa häitä seuranneen parin kuukauden aikana. Seurantaa jatkettiin puolen vuoden välein tehdyillä jatkotutkimuksilla yhteensä neljän vuoden ajan.

Tutkimuksessa ilmeni, että miehet hermoilevat häitään enemmän. 47 prosenttia miehistä oli epävarmoja avioliittoon astelemisesta, kun taas naisista vain 38 prosenttia koki epäilyjä. Naisten epäilys osui kuitenkin useammin nappiin, sillä 19 prosenttia häitä hermoilleista naisista oli eronnut neljä vuotta myöhemmin. Naisista, jotka astelivat alttarille avoimin mielin, vain kahdeksan prosenttia koki avioeron.

Avioliittoaan epäilleistä miehistä 14 prosenttia oli eronnut tutkimuksen päättyessä, kun taas uskaliaasti, ilman epäilyjä papin puheille astelleista miehistä vain 9 prosenttia oli eronnut vaimostaan, kun tutkimus päättyi.

Päätutkija Justin Lavner uskookin, että tutkimus on syytä ottaa tosissaan.

– Ajatellaan, että kaikki hermoilevat ennen häitä eikä siitä tarvitse huolehtia. Me havaitsimme, että ne (huolet) ovat yleisiä, mutta eivät vaarattomia. Vastanaineet vaimot, joilla oli ollut epäilyksensä naimisiinmenosta ennen häitä, olivat neljä vuotta myöhemmin eronneet kaksi ja puoli kertaa todennäköisemmin kuin vaimot, joilla näitä epäilyksiä ei ollut.

Häitä edeltävä jännitys vaikuttaa myös onnellisuuteen

Hermoilut olivat nähtävissä myös liiton onnellisuudessa, vaikka varsinaista eroa ei ollutkaan tapahtunut.

– Niistä pareista, jotka olivat naimisissa neljän vuoden jälkeen, hermoilleet aviomiehet ja vaimot olivat selvästi tyytymättömämpiä avioliittoonsa kuin ne, joilla huolia ei ollut ollut.

Lavner kehottaakin ottamaan epäilyt todesta.

– Tunnet itsesi, kumppanisi ja suhteesi paremmin kuin kukaan muu – jos tunnet olosi hermostuneeksi, kiinnitä siihen huomiota. Se on sen arvoista, että otat selvää siitä, miksi hermoilet.

Avioeroja oli tutkimuksen päättyessä kokenut vain kuusi prosenttia niistä tapauksista, joissa sekä mies että nainen olivat astelleet hermoilematta alttarille. 10 prosenttia niistä pareista, joiden mies oli hermoillut, erosi ja 18 prosenttia niistä pareista, joiden naisosapuoli oli epäillyt liittoa, koki eron.

– Tämä kertoo meille sen, että kun naisella on epäilyksensä ennen häitä, niitä ei pitäisi helpolla jättää huomiotta. Älä oleta, että epäilyksesi vain häviävät tai, että rakkaus riittää huolista yli pääsemiseen. Ei ole todisteita siitä, että avioliiton ongelmat vain katoaisivat ja muuttuisivat paremmiksi. Päinvastoin, ongelmat todennäköisemmin vain laajenevat, Lavner varoittaa.

Tutkimuksen tekemiseen osallistunut psykologian professori Thomas Bradbury ei usko, että häitä tarvitsee kuitenkaan peruuttaa suoralta kädeltä.

– Keskustelkaa ja katsokaa, miten se sujuu. Uskotteko, että epäilyt hälvenevät, kun teillä on asuntolainaa ja lapsia? Älkää luottako siihen. Puhukaa siitä ja yrittäkää selvitä siitä. Isot asiat pitäisi olla käsiteltynä ennen häitä.

AVA

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme