Mainos
Mainos

Iltarutiini, joka voi tappaa seksielämäsi – vahvistaako tuore tutkimus professorin varoitukset?

Netflixin tuijottaminen saattaa käydä kalliiksi seksielämälle.

Yllä olevalla videolla pohditaan seksin yleisintä ongelmaa.

"Netflix and chill" eli "Netflixiä ja hengailua" on tuttu termi kuvaamaan seksiin johtavaa, rentoa illanviettoa. Termi on kuitenkin saanut jo hieman liian kirjaimellisia piirteitä, sillä Netflixin tuijottelu voi kenties rokottaa seksielämää sen sijaan, että piristäisi sitä.

Kun pariskunnat menevät sänkyyn tuijottamaan tabletilta Netflixin tarjontaa sen sijaan, että heiluttaisivat peittoa, seksielämä voi luonnollisesti ottaa osumaa. Kuuluuko ruudun tuijottelu sinunkin iltarutiineihisi?

Sarjojen tuijottelu huipussaan tähän aikaan

Lancasterin yliopiston tutkijat paljastavat, että brittien nettikäyttö on kuumimmillaan iltakymmenen ja -yhdentoista aikaan. Käytössä ovat tuolloin erityisesti Netflix, iPlayer sekä YouTube.

400:lta laitteelta kaivetut tiedot paljastavat käyttöhuipun, joka tapahtuu siis vielä sen jälkeen, kun perinteisemmät television katseluun käytetyt tunnit ovat jo menneet. Tutkijoiden mukaan mobiililaitteiden käyttö pitkittääkin "television katseluun" käytettyjä tunteja.

Yleiset "seksitunnit" käytetään sarjojen katseluun

Energy Research and Social Science -julkaisussa esiteltävä, sähkön kulutusta käsitellyt tutkimus voikin käytännössä puoltaa Cambridgen yliopiston professori David Spiegelhalterin varoitusta siitä, että pariskuntien seksielämä voi jäädä varjoon, kun sängyssä katsellaan vielä ohjelmia, huomauttaa The Sun. Koska monessa parisuhteessa seksi jätetään päivän myöhäisimmille tunneille, saattaa pitkittynyt ruudun tuijottelu korvata petipuuhat.

Spiegelhalter varoitti asiasta vuonna 2016.

Spiegelhalter totesi tuolloin, että seksin määrä oli tilastojen mukaan vähentynyt muutamassa vuosikymmenessä. Vielä muutama vuosi sitten televisiot laitettiin kiinni jo noin 22.30, kun esimerkiksi nyt tuoreen tutkimuksen mukaan sarjojen katselu on tuohon aikaan huipussaan. Spiegelhalter epäili jo pari vuotta sitten, että tällä trendillä on selvä yhteys seksin vähentymiseen.

– Ihmiset harrastavat vähemmän seksiä. Seksuaalisesti aktiivisilta, 16–64-vuotiailta pariskunnilta kysyttiin, ja mediaani oli viisi kertaa edellisen kuukauden aikana vuonna 1990, sitten neljä kertaa vuonna 2000 ja kolme kertaa vuonna 2010, mies kertoi Telegraphille vuonna 2016.

Spiegelhalter meni jopa niin pitkälle, että ennusti seksin kohta loppuvan täysin.

– Tätä menoa vuoteen 2030 mennessä pariskunnat eivät harrasta enää lainkaan seksiä. Se on hyvin huolestuttava trendi.

"Sängyn pitäisi olla vain nukkumista ja seksiä varten"

Eräässä viime vuonna julkaistussa kyselyssä kolmasosa pariskunnista myönsi, ettei pedissä vain nukuta ja harrasteta seksiä, vaan sängyssä myös selataan sosiaalista mediaa tai luetaan uutisia. Kyselyyn vastasi tuhat vanhempaa.

– Sängyn pitäisi olla vain nukkumista ja seksiä varten. Makuuhuoneen pitäisi olla pyhä paikka, joten ei elektroniikkaa sänkyyn, ei lemmikkejä sänkyyn eikä vauvanleluja ympäri huonetta, totesi seksiterapeutti ja parisuhdeasiantuntija Emily deAyala​​​​​​​kyselyn tuloksista USA Todaylle.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme