Mainos
Mainos

Isä ei tule koskaan näkemään lastensa häitä tai valmistujaisia – äidiltä koskettava teko

Vaimo järjesti sairaalle aviomiehelleen yllätyksen, jonka kautta heidän vahva ja yhtenäinen perheensä tulisi elämään ikuisesti. Siitäkin huolimatta, että yhden heistä aika on käymässä vähiin.

Ray Burrow ja hänen vaimonsa Christy rakastuivat toisiinsa jo teini-ikäisinä. Harva toisensa nuorina löytäneistä pareista selviää näistä kasvun ja itsensä löytämisen vuosista, mutta tämä pariskunta on poikkeus. He menivät naimisiin kesäkuun ensimmäinen päivä vuonna 1997, ja yhteisten vuosien aikana heille on siunaantunut kolme lasta; Zaidee, 15, Ava, 13, ja Nathan, 9.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Perheen onnellista elämää varjostaa kuitenkin pelko ja suru, sillä perheenisä Ray on taistellut viime vuodet aggressiivista kurkkusyöpää vastaan, ja nyt hän on häviämässä taistelun.

Vaikka huhtikuussa perhe joutui tekemään vaikean päätöksen isän hoitojen lopettamisen suhteen, se ei suinkaan tarkoita sitä, että he olisivat luovuttamassa. Koko perhe aikoo nauttia täysin rinnoin yhteisistä hetkistä, joita heillä on vielä jäljellä.

Isä sai elää lastensa tärkeät hetket

Vakavasti sairas isä on huolissaan ennen kaikkea siitä, ettei hän tule näkemään lastensa valmistujaispäiviä. Hän ei tule saattamaan tyttäriään alttarille ja luovuttamaan heitä puolisoilleen. Hän ei tule näkemään heidän täysi-ikäistymistään tai ajokortin saamista.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Luodakseen ainutlaatuisia muistoja, Christy päätti luoda nämä ikimuistoiset hetket miehelleen nyt, kun siihen oli vielä mahdollisuus. Hän järjesti ainutlaatuisen valokuvasession, jossa lapset poseerasivat isänsä kanssa niin hääpuvussa, valmistujaisasussa kuin autonavaintenkin kanssa. Hän halusi ikuistaa vahvan perheen, jonka eteen hänen puolisonsa on niin kovasti tehnyt töitä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kuvat hymyilevästä ja yhtenäisestä perheestä tulevat elämään heidän kanssaan ikuisesti, vaikka isä ei enää olisikaan heidän kanssaan.

Huomenta Suomessa keskusteltiin vakavan diagnoosin herättämistä tunteista.


Lähde: Facebook

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme