Mainos
Mainos

Isä pelkäsi poikansa pettyvän jouluun – julkaisi koskettavan ilmoituksen

Yksinäistä ja tylsää joulua pelännyt isä julkaisi ilmoituksen, joka muutti vaikean tilanteen kertaheitolla päälaelleen.

Jouluun on vain kuukausi aikaa. Vaikka moni meistä onkin innoissaan lähestyvästä juhlasta, aivan kaikille joulu ei ole pelkästään ilon juhla.

Lähestyvä joulu aiheutti ahdistusta muun muassa eräälle norjalaisisälle, joka huolestui siitä, että hänen nelivuotias poikansa joutuisi pettymään hänen järjestämäänsä jouluun. Isä ei kuitenkaan jäänyt murehtimaan, vaan päätti toimia. 

Maailma on täynnä hyväsydämisiä ihmisiä 

Isä asuu kahdestaan poikansa kanssa, eikä isälle jää paljoakaan ylimääräistä rahaa pakollisten laskujen jälkeen. Poikansa mahdollisesta pettymisestä huolestunut isä päättikin julkaista ilmoituksen norjalaisella osto ja myynti -sivustolla Finn.no:lla, jossa hän pyysi ihmisiä auttamaan häntä mukavan joulun luomisessa. 

–  Olen ajatellut asioita paljon itsekseni, ennen kuin kirjoitin tämän. Olen yksinhuoltajaisä, jolla on neljävuotias poika, joka odottaa innoissaan joulua, ilmoituksessa kerrottiin.

Hän jatkoi kertomalla heidän jokapäiväisestä elämästään ja siitä, että pojan äiti ei ole enää heidän elämässään. Hän mainitsee myös vaikeasta taloudellisesta tilanteestaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Jos jollakulla on vanhoja leluja tai koon 102–104 talvivaatteita joita ette tarvitse, olisi mukavaa, jos voisin saada ne, isä kirjoittaa.

Koskettava mainos keräsi lyhyessä ajassa lukuisia vastauksia. 36 tunnissa mainosta oli luettu jo huikeat 300 000 kertaa, ja useat mainoksesta liikuttuneet ihmiset halusivat lähettää isälle ja pojalle rahaa, vaatteita ja lahjoja.

Isä on hämillään huomiosta, jota mainos sai aikaan. Huomio todistaa isän mukaan vain sitä, että maailmassa on olemassa lukuisia suurisydämisiä ihmisiä. Nimettömänä pysyttelevä isä ei halua kuitenkaan hyötyä liikaa ihmisten ystävällisyydestä.

–  Jos joku on samanlaisessa tilanteessa, jaan mielelläni asioista, joita olen saanut, isä kertoo.

***


Lähteet: Aftonbladet, Dagbladet 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme