Mainos
Mainos

Jennifer tuli raskaaksi raiskauksesta – päätti pitää lapsen: ”Meillä on vaikeita keskusteluja edessämme”

Uskonnollinen ja aborttia vastustava pariskunta päätti pitää raiskauksesta alkunsa saaneen lapsen. Raiskatun äidin mukaan lapsi on auttanut pääsemään yli väkivallanteosta.

Yllä olevalla videolla kerrotaan, mistä perheväkivaltaan kannattaa hakea apua.

Yhdysvaltalainen Jennifer Christie, 42, raiskattiin hotellissa tammikuussa 2014. Brittiläisen The Sun -lehden haastattelussa nainen kertoo, että väkivallanteon jälkeen hotellin siivooja löysi hänet ja soitti hätänumeroon.

Lääkärit hoitivat Jenniferin kärsimät fyysiset kolhut. Traumatisoitunut nainen pääsi palaamaan kotiinsa aviomiehensä ja neljän lapsensa luo.

Painajaiset ja takaumat piinasivat Jenniferiä, syyllisyys hänen Jeff-miestään. Perheellä olisi kuitenkin edessään vielä lisää koettelemuksia.

Raskausuutinen toi hallinnan tunteen


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Viisi viikko raiskauksen jälkeen Jennifer alkoi kärsiä pahoinvoinnista. Hän oli raskaana.

Koska Jeff oli steriloitu, hän ei voinut olla lapsen isä. Isän oli pakko olla Jenniferin raiskaaja.

Jennifer sanoo, että uutinen ei aiheuttanut hänessä kuvotusta tai pelkoa.

– Tunsin hallitsevani tilannetta ensimmäistä kertaa hyökkäyksen jälkeen. En valinnut tulla raiskatuksi, mutta oli valintani pitää lapsi, Jennifer sanoo.

Kaikki eivät ymmärtäneet päätöstä

Jenniferin puoliso tuki vaimonsa päätöstä. Osa lähipiiristä ei kuitenkaan ollut ratkaisua käsittää: miten hirviön jälkeläistä olisi mahdollista rakastaa?

Kristinuskoiset ja aborttia vastustavat Jennifer ja Jeff pitivät päätöksensä. Äitiään kovasti muistuttava poikavauva syntyi syyskuussa 2014.

Jennifer kertoo, että vauva kuului perheeseen alusta asti. Vanhemmat lapset tiesivät, ettei perheen uusi tulokas ollut heidän isänsä biologinen jälkeläinen. Alusta alkaen vauva oli kuitenkin isän poika.

Rakastetulle lapselle on kerrottava totuus

Tulevaisuudessa Jennifer joutuu kohtaamaan ikävän tehtävän, kun hänen pitää kertoa kuopukselleen, miten tämä sai alkunsa.

– Meillä on vaikeita keskusteluja edessämme, Jennifer sanoo.

– Se ei tule olemaan helppoa, mutta haluan saada pojan ymmärtämään, että hänen biologinen isänsä ei määrittele hänen persoonaansa.

Jennifer kertoo, että nyt kolmevuotias pikkupoika on tuonut valoa synkkiin aikoihin. Perhe kokee, että raiskauksella alulle saatettu elämä on auttanut tapahtuman riipimiä haavoja paranemaan.

– Ei ole epäilystäkään, ettemmekö rakastaisi häntä ehdottomasti.

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme