Mainos

Keskenmenon kokenut nainen selittää, miksi tuntee kaikesta huolimatta kiitollisuutta

Vaikka lapsen menettämisen tuska ei ole kadonnut mihinkään, nainen kertoo tuntevansa kokemuksestaan nykyisin ennen kaikkea kiitollisuutta. 

Keskenmeno on aihe, josta harva sen kokenut uskaltaa puhua ääneen. Tästä johtuen Shelly Mettling onkin urheasti päättänyt avata keskustelua aiheen ympäriltä oman keskenmenonsa myötä. Jakamalla oman tarinansa nainen toivoo voivansa auttaa myös muita samassa tilanteessa olevia. 

Koskettavassa Instagram-päivityksessään Mettling kertoo avoimesti kokemastaan tunteiden kirjosta, jonka lapsen menettäminen hänessä aiheutti. 

"Olen hajonnut palasiksi, mutta olen silti kiitollinen"

Kaksi viikkoa sen jälkeen, kun 28-vuotias Mettling sai tietää olevansa raskaana, hän joutui kokemaan jotain, jota ei toivoisi yhdellekään perheelle. 

– Kaksi viikkoa sitten saimme tietää, että perheemme kasvaa kolmihenkiseksi. Olimme jännittyneitä, hermostuneita ja äärettömän kiitollisia. Tänään on hieman toisin… Nyt me makaamme tässä menettäneinä jotain, jota me toivoimme niin kovasti, enkä pysty tuntemaan kuin vihaa, surua, hämmennystä ja turhautumista, nainen kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vaikka lapsen menettäminen aiheutti hänessä aluksi paljon negatiivisia tunteita, Mettling kertoo tuntevansa nykyisin ainoastaan kiitollisuutta. Kiitollisuutta siitä, että hän sai edes muutaman viikon ajan kokea raskauden ja äitiyden ihmeen – vaikka uutta perheenjäsentä ei nyt tulekaan. 

– Olen kiitollinen saatuani tuntea, vaikkakin vain vähän aikaa, äitiyden voiman. Olen kiitollinen saatuani kokea yhteyden, jota nainen kokee saatuaan selville, että hänen vatsassaan kasvaa pieni ihminen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Mettling lisää olevansa kiitollinen saatuaan täyttyä rakkaudesta jotakuta kohtaan, jota hän ei ollut koskaan edes tavannut. Kiitollisuutta naisen elämään ovat tuoneet myös ne perheenjäsenet ja ystävät, jotka ovat pitäneet hänestä huolta silloin, kun hän ei kuvitellut enää koskaan pääsevänsä jaloilleen.

– Olen surullinen, sydämeni on särkynyt. Olen hajonnut palasiksi. Mutta olen silti kiitollinen.

Jokainen tilanne iskee naisen sydämeen puukon

Muutama päivä koskettavan tekstin julkaisun jälkeen Mettling julkaisi uuden kuvan, jonka yhteydessä hän selittää, että lapsen menettämisen tuska ei ole kadonnut mihinkään, vaikka vihan tunteet ovatkin vaihtuneet kiitollisuuteen. 

Nykyisin hän näkee lapsia joka puolella, niin sosiaalisessa mediassa kuin kadulla uusissa vaunuissa, samanlaisissa, joita hän oli juuri vähän aikaa sitten itse katsellut.

– Facebookia selaillessa jokaisella muulla pariskunnalla näyttää olevan Mom & Dad -muki pienten jalkojen välissä. Sydämeeni isketään puukolla.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Kun käännämme television päälle katsellaksemme lempisarjaamme Frendejä, näemme vain jakson, jossa Rachel tulee raskaaksi. Sydämeeni isketään puukolla.

Vaikka keskenmenosta olisi kulunut kuinka kauan aikaa tahansa, se ei ole koskaan todella ohitse. Mettlingin mukaan äidit kantavat sen aiheuttamaa kipua aina mukanaan ja tuntevat voimattomuutta edellä kuvailtujen kaltaisten tilanteiden kohdalla.

Paras, mitä keskenmenon kokenut äiti voi Mettlingin mukaan tehdä, on puhua. Ja samalla auttaa muita saman tuskan kokeneita. 

Lähde: Metro

***


Uusimmat: Lifestyle

Lapset

Maailmalta

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot