Mainos
Mainos

Kolme varoittavaa merkkiä: Tästä tunnistaa onnettoman ihmisen

Kukaan ei ole aina iloinen tai onnellinen. On kuitenkin tiettyjä merkkejä, joista tunnistaa aidosti onnettoman ihmisen. Tunnistatko näitä piirteitä itsessäsi tai lähipiirissäsi?

Tietyt hälytysmerkit kertovat siitä, että ihminen on onneton. Joskus onneton mieli on vaikea erottaa negatiivisuudesta tai pessimistisestä asenteesta, mutta tietyt asiat yhdistävät tavallisesti onnettomia ihmisiä. Jotta asioihin voi puuttua ja onnetonta mieltä yrittää auttaa, on äärimmäisen tärkeää tietää, milloin ihminen on todella onneton – kaikki kun eivät puhu tuntemuksistaan suoraan ja itseäänkin saattaa aika ajoin olla vaikea tulkita.

1. Tuntemattomat ihmiset kuulevat kunniansa

Usein sanotaan, että omia ongelmia ja huonoa mielialaa on kaikkein helpoin purkaa läheisimpiin ihmisiin. Tämä ei kuitenkaan pidä aina paikkaansa, sillä myös tuntemattomiin on usein äärimmäisen helppo purkaa onnettomuutta: myyjälle kauppajonossa on helppo tiuskaista ja liian myöhässä väistänyttä ohikulkijaa sitäkin helpompi sättiä – eihän heitä tapaa enää koskaan.

Toki jokaisella on huonot päivänsä, mutta pahan olon purkaminen tuntemattomiin säännöllisesti kertoo usein siitä, etteivät asiat ole omassa elämässä kohdallaan. Tästä syystä onnettomien tuntemattomien tiuskaisuista on turha ottaa itseensä.

Onnettomien ihmisten on usein vaikea pitää tunteensa kurissa ja tästä kielivät myös lipsahdukset, joista kärsivät läheisten lisäksi myös tuntemattomat. Harvemmin onnellinen ihminen kokee jatkuvasti tarvetta sättiä tuntemattomia asiakaspalvelijoita tai sattumanvaraisia vastaantulijoita.

2. Annetaan pahan kiertää

Toinen onnettoman ihmisen merkki on negatiivisuus. Tämä ei tarkoita pelkkää pessimismiä, vaan asioiden tuomitsemista heti alkuunsa. Sen sijaan, että onnettomat ihmiset antaisivat hyvän kiertää, heidän on usein jopa hämmästyttävän vaikea suhtautua edes äärimmäisen positiivisiin uutisiin positiivisesti.

Kyseenalaistaminen on taito, mutta asioiden nurjan puolen tuijottaminen alituiseen ei tee hyvää mielelle – eikä keholle. Jos ihmisellä on taito nähdä jokaisen asian negatiivinen puoli hetkessä, on hän usein onneton. Onnellinen ihminen osaa ottaa vastaan hyvät uutiset niiden vaatimalla innolla.

3. Kohteliaisuudet ovat kielletty hedelmä

Kolmas onnettomasta mielestä kertova merkki on se, miten kohteliaisuudet otetaan vastaan. Erityisen onnelliset ihmiset ottavat kohteliaisuudet usein vastaan rohkeasti kiittämällä – onnettomien ihmisten sitä vastoin on tavallisesti äärimmäisen vaikea ottaa kohteliaisuuksia vastaan.

Kohteliaisuuksien vastaanottaminen on taito, jonka erityisen onnellisena itseään pitävät ihmiset hallitsevat. Jos toisen on vaikea nähdä itsessään positiivisia asioita tai hyväksyä se, että on jonkun ihailun kohteena, on ihminen usein onneton.

Tasapainoisempaa elämää tavoitellaan sarjassa Namaste jooga:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Lue myös:

AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme