Mainos
Mainos

Kuinka moni saa orgasmin? Tässä suomalaista seksielämää lukuina

Miten meillä menee, makuuhuoneessa ja muutenkin? Kokosimme yhteen tietoa suomalaisten parisuhteiden ja seksin tilasta!

Suomalainen parisuhde

Suomessa on yli miljoona yksin asuvaa. 41 prosenttia kaikista talouksista on yhden hengen talouksia.

Erilaisten tutkimusten mukaan parisuhteissa elävillä menee elämässään sinkkuja paremmin. Erityisesti yksinelävät keski-ikäiset miehet ovat vähemmän onnellisia kuin parisuhteessa olevat.

Väestöliiton Perhebarometrissä 2013 suomalaisilla aviopareilla meni mukavasti. He kokivat liittonsa vastaavan odotuksiaan ja tarpeitaan. Vastaajat myös tunsivat saavansa arvostusta puolisoltaan.

"Melko onnellinen" ei aina riitä. Melko onnellisiksi itseään kuvaavista naisista miltei puolet, ja miehistä kolmasosa, oli joskus ajatellut eroa.

Eronneiden yleisiä riidanaiheita

Puolisoiden erilaiset arvot ja elämäntyylit

Puolisoiden väliset keskustelut

Vapaa-ajan käyttö

Läheisyyden ja tunteiden ilmaisu

Suomalaisten parisuhdeonni ei vähene edes lukuisten yhteisten vuosien myötä, varsinkaan miehillä. Naisilla parisuhdeonni kukoistaa tuoreimmissa suhteissa ja laskee sen jälkeen vähitellen.

Seksi ja parisuhde

Naisten tyytyväisyys seksielämään oli jonkin verran vähentynyt, kun tarkasteltiin aikaa vuodesta 2003 vuoteen 2013. Suomalaisen FINSEX-tutkimuksen mukaan haluttomuus lisääntyi naisilla 2000-luvulla; miehillä samaa muutosta ei ole näkyvissä.

Noin kymmenessä prosentissa suhteista nainen haluaa enemmän kuin mies. Miehen haluttomuus alkaa yleensä eläkeiässä, naisilla sitä esiintyy tasaisemmin eri ikävaiheissa.

Parisuhteeseensa erittäin tyytyväisillä oli huomattavasti muita aktiivisempi ja tyydyttävämpi seksielämä puolisonsa kanssa. Neljä viidesosaa heistä oli varsin tyytyväinen seksielämäänsä.

Parisuhteeseen erittäin tyytyväiset arvioivat kumppaninsa seksuaalisesti taitavaksi huomattavasti useammin kuin muut.

Parisuhteeseen erittäin tyytyväisillä naisilla on muita naisia harvemmin seksuaalisen halun puutetta.

Noin 90 prosenttia miehistä saa useimmiten orgasmin yhdynnässä. Naisista useimmiten orgasmin saa vain 50 prosenttia.

Niiden nuorten naisten, jotka saavat orgasmin yhdynnässä "aina tai useimmiten", määrä oli vähentynyt vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan. Tutkimusprofessori Osmo Kontulan mukaan on osittainen mysteeri, miksi näin on. Asiaan ei vaikuta esimerkiksi se, onko perheessä lapsia, onko naisella psyykkisiä ongelmia tai onko hän koulutettu. Orgasmin kokemiseen ei vaikuta myöskään itsetyydytyksen määrä tai sen aloitusikä tai se, miten aikaisin naisen seksielämä on alkanut.

Orgasmin kokee jonkin verran helpommin sellainen nainen, joka uskoo muun muassa olevansa seksuaalisesti taitava, haluaa seksiä ja on aloitteellinen sen suhteen. Hyvin onnelliseksi koettu parisuhde ja mahdollisuus keskustella asiasta avoimesti kumppanin kanssa auttoivat saavuttamaan orgasmin.

Orgasmi on tärkein tekijä siinä, kokeeko nainen rakastelun nautinnollisena. 83 prosenttia yhdynnässä orgasmin saaneista piti yhdyntää nautinnollisena.

Suhtautuminen uskottomuuteen tai "salasuhteisiin" on tiukentunut. Kiireinen nykyelämä saattaa osaltaan estää salasuhteen muodostamisen. Lisäksi miesten ja naisten odotukset rinnakkaissuhteiden laadusta ja seksistä ovat kasvaneet.

Nuoret ja seksuaalisuus

64 prosenttia ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista oli ollut sukupuoliyhdynnässä. Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoilla luku oli 41 prosenttia, kertoo tutkimus vuodelta 2013.  Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoista hieman yli 12 prosenttia kertoi, ettei käyttänyt ehkäisyä viimeisimmässä yhdynnässä. Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoilla luku oli noin seitsemän prosenttia. 

Seksuaalisuhteet 2000-luvulla olivat entistä vakiintuneempia. Osmo Kontulan mukaan niin sanottu "peräkkäinen monogamia" on nuoren sukupolven parisuhdemalli: siinä suhteet ovat melko uskollisia, mutta entistä lyhempiä. Jos suhde ei anna toivottua tyydytystä, sitä siirrytään hakemaan seuraavasta suhteesta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin nuoriin kohdistuu Suomessa syrjintää, joka vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa, kertoo vuoden 2013 Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushanke. Useimmat sateenkaarinuoret voivat kuitenkin hyvin.

Loppukevennys: Sokeuttaako seksi?


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme