Mainos
Mainos

Kuiva kausi tekee hallaa seksihaluille – tässä syy

Jos seksiä lakkaa harrastamasta, lakkaako tekemästä mielikin?

Pitkän, kuivan kauden läpikäyminen voi olla turhauttavaa ja piinaavaakin aluksi, mutta loppujen lopuksi lakkaat vain ajattelemasta seksiä – tai edes haluamasta sitä. Ja vaikka se ei välttämättä ole huono asia, Women's Health -sivusto selvitti syyt kuivan kauden herättämän haluttomuuden takaa. 

Säännöllinen seksi piristää verenvirtausta naisen alapäässä, mikä takaa sen, että paikat tuntuvat kosteilta – hyvä merkki siitä, että on valmis petipuuhiin, kertoo parisuhdeasiantuntija Terri Orbuch.

Lisäksi seksin aikana vapautuvat hyvän olon hormonit, oksitosiini ja endorfiinit, saavat aivojen mielihyväalueen aktivoitumaan. Tämä jättää sinut haikailemaan lisää seksiä. Joten petipuuhien lopettaminen pitkäksi aikaa saa myös halun ja kiihottumisen vähenemään, Orbuch sanoo.

Eikä siinä vielä kaikki. Se, ettet mieti seksiä säännöllisesti, saattaa tarkoittaa myös sitä, että keskityt pohtimaan stressitekijöitä ja paineita aiheuttavia asioita: deadlineja, lainaa, töitä ja lapsia. Yritä siinä sitten saada halut hyrrämään.

Mikä sitten avuksi? Vastaus on yksinkertainen: harrasta seksiä. Kun annat jonkun olla lähelläsi, pääset nopeasti tunnelmaan, vaikka aluksi ei siltä tuntuisikaan. Toinen helppo kikka: Orbuchin mukaan jo pienet muutokset parisuhteessa voivat saada kipinän syttymään uudelleen. Menkää yhdessä kuntosalille tai testatkaa uutta ravintolaa.

Miksi yhdyntöjen määrä on laskussa? Videolla haastattelussa seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme