Mainos
Mainos

Kuka tekee asianajajan onnelliseksi? Nämä ammatit sopivat toisilleen parhaiten

Psykologien mukaan puolisoiden ammateilla on väliä. Jos kumppanit jakavat saman ammatin, työstä tulee helposti suhteen suurin tekijä.

Missä sinä käyt töissä? Entä hän? Vastauksellasi on merkitystä – ehkä enemmän kuin luuletkaan!

Psykologien mukaan puolisoiden ammateilla on väliä. Raha on monen riidan pääsyy, joten ei ole aivan sama, mitä kumppanit tekevät työkseen. Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan ne parit, joiden luottopisteytys oli samantapainen, sopivat romanttisessa mielessä paremmin yhteen.

Rahalla saattaa saada upeat häät, mutta ne eivät oikeastaan tee onnelliseksi, havaitsivat Emoryn yliopiston tutkijat. He havainnoivat 3000 avioparia. Ne liitot, joissa tuhlattiin häihin eniten, olivat lyhempiä kuin muut. 

Miltä alalta hakisin puolison?

Entäs ne ammatit – kuka sopii kenelle?

Lakimiehet, maatilatyöntekijät ja koulutusalalla työskentelevät valitsevat muita todennäköisemmin kumppanin samalta alalta. Talousalan, kaivostyön ja rakennustyön ammattilaiset sen sijaan haluavat rakkaan aivan muulta alalta, kertoo Priceonomics.

Deittisivusto eHarmony.comin mukaan parhaiten toisilleen sopivat...

Naisasianajajat ja miespilotit

Miestutkijat ja naisapteekkarit

Miesyritysjohtajat ja naisyritysjohtajat

Markkinoinnin ja myynnin työntekijät viehättyvät muusikoista, poliisit taas sijoitusalan ammattilaisista, kertoo deittisovellus The Grade. Radfordin yliopiston emeritusprofessorin mukaan papit, optikot ja insinöörit pysyvät todennäköisimmin naimisissa kumppaninsa ammatista riippumatta.

Moni luulee, että samaa työtä tekevät puolisot sopivat hyvin yhteen. Hehän ymmärtävät toistensa työtä, ja juteltavaakin riittää!

Vaikka sama uravalinta voi suhteen alkuhuumassa olla ihana asia, pitkässä suhteessa se voi aiheuttaa riitaa. Parit, jotka tekevät samaa työtä, eivät välttämättä enää halua harrastaa yhdessä – hehän jakavat jo valtavan osan elämästään, työn, toistensa kanssa.

Jos kumppanit jakavat saman ammatin, työstä tulee helposti suhteen suurin tekijä, joka vie leijonanosan kaikista keskusteluista.

Epäsäännölliset työajat tekevät suhteelle enemmän hallaa kuin ennalta tiedossa olevat, pitkät työpäivät. Stressi ja tunne työn menemisestä perheen edelle lisääntyy, jos menoja perheen kanssa joutuu jatkuvasti siirtämään ja organisoimaan uudelleen.

Töitä, aina töitä! Näin välttelet työntekoa:


Lähde: Bbc.com

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme