Mainos
Mainos

Kysely paljastaa: Näin suomalaiset viettävät joulua

Anopilla, kotona, ulkomailla vai jossain ihan muualla? AVAn kysely paljastaa, missä suomalaiset joulunsa viettävät.

Huimat 75 prosenttia AVAn kyselyyn vastanneista kertoo viettävänsä joulun kotonaan. Oman kodin suojissa on mukava rauhoittua joulun viettoon.

Vain seitsemän prosenttia vastaajista sanoo lähtevänsä anopille avaamaan lahjoja. Anoppilan viehätystä lisää istuutuminen valmiiseen pöytään ja oman stressin väheneminen – ellei sitten anopin kanssa ole kinaa!

Kolme prosenttia kyselyyn vastanneista paljastaa lähtevänsä ulkomaille joulunviettoon. 15 prosenttia vastaajista puolestaan kertoo lähtevänsä jonnekin muualle, kuten muille sukulaisille tai mökille, tai viettävänsä joulun työnteon merkeissä.

Oman kodin rauhassa

Kolme neljäsosaa AVAn kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoo jäävänsä kotiin jouluksi.

"Siellä on ihana tunnelma, olla vain yhdessä perheen kanssa ja nauttia yhdessä olosta, ilman sen kummempia häslinkejä."

"Koska saa viettää perheen kanssa."

"Sinkkuna vietän yksin joulua, kuten joka vuosi tähän mennessä. Samoin syntymäpäivät, uusivuosi ja muitakin juhlapäiviä. Kumppania kaipaisi. Olen jo 30++ vuotias, vanhanapiikana mennään."

"Varallisuus ei nykyjään riitä mihinkään ei edes joulunviettoon."

"Pienten lasten kanssa on helpompi viettää joulua kotona."

"Maa on valkoinen, pihasauna lämpiää aattoiltana ja puhtaassa lumessa voi käydä kierimässä - maaseutu huokuu rauhaa ja voi rentoutua."

"Vietämme aaton kotona, meillä on jo aikuiset pojat, heillä ei ole vielä omaa perhettä. Joulupäivänä käymme anoppilassa syömässä. Sinne tulee muitakin sukulaisia. Tapaninpäivänä menen töihin sairaalaan."

Auvoisassa anoppilassa

Seitsemän prosenttia vastaajista lähtee jouluksi nauttimaan anopin ruokapöydän antimista.

"Anoppilassa on ihana tunnelma,vanhassa pirtissä sykkii hiljaisuus ja lämmin sydän."

"...ja omassa kotona vanhempien luona. Olemme aina avopuolisoni kanssa käyneet jouluna hänen kotonaan ja minun, sitten illalla kahdestaan kotiin viettämään loppuiltaa. Tämä on meille mahdollista ja helppoa ainakin vielä, kun ei ole omia lapsia, vähän kuin eräänlainen perinne käydä kummankin kotona syömässä jouluateria ja istua iltaa sukulaisten kanssa."

"Anoppi tykkää passata ja tehdä joulujuttuja. Yleensä meille jää suurin piirtein vain rosollin teko ja kuusen koristelu. Sopii minulle, kun itse en juurikaan välitä jouluhössötyksistä. "

"Perheeni kanssa vietämme jouluaaton anoppilassa ja joulupäivän vanhemmillani. Kätevästi onnistuu kun kaikki asuvat samalla kylällä."

Joulu merivedessä polskien

Pieni osa vastaajista karkaa ulkomaille joulunviettoon. Mukavia kohteita rauhoittumiselle löytyy ympäri maailmaa ja lahjarumbalta säästyy, kun ilmoittaa sukulaisille, ettei ole tavoitettavissa joulunaikaan.

"Lähden Sri Lankaan. Siellä ei ole juurikaan turistitekemistä, joten saan rauhassa lukea vaikka päivät päästäin."

"Amsterdamissa, ensimmäistä kertaa ulkomailla jouluna."

"Kap Verdellä hiekkarannalla, merivedessä polskien! Aina oltu joulu ja uusivuosi Kanarialla.... Nyt päätettiin pitää "juhlavuosi", kun työt antaa periksi!"

"Tartossa, Eestissä on mahtava joulutunnelma koko kaupungissa."

"Sosiaalialalla on aina joku hereillä"

15 prosenttia vastaajista viettää joulun jossain muualla, kuten vaikkapa töissä tai muilla sukulaisilla.

"Sairaalan keittiöllä töissä ja pääsen vasta klo 18.30. Joulupäiväkin samoin.Tapanina vapaapäivä."

"Vanhempieni luona, sinkkuäidille lapsineen hyvä vaihtoehto..."

"Töissä menee joulu ja sen pyhät, sosiaalialalla on aina joku hereillä."

"Siskon ja hänen miehen luokse mennään koko perhe jouluaattona, samoin kuin viime vuonna."

"Mieheni ja koirani kanssa kylpylässä. Saa todella rauhoittua. Mikään ei velvoita sukuloimaan."

"Töissä, sillä niin joulun pyhät menevät sutjakkaasti hyvässä seurassa. Sitten, jos olisi omaa perhettä, voisi viettää joulua kotosalla rauhoittuen."

"Kerrankin lähdetään kotoa pois, mökille. Jätetään sukulaisissa kiertelyt ja sukulaisten passaamiset ja vietetään aikaa omien lasten ja rakkaan ystäväperheen kanssa, keskellä ei-mitään!"

"Exän luona, koska myös kaikki lapseni ovat siellä tänä vuonna."

"Poikamme perheen luona. Heille tulee myös miniän vanhemmat, veli perheineen ja miniän ihanat mummot. Meitä on 14 ihmistä koolla.Taatusti tulee taas ihana ja lämminhenkinen jouluaatto."

Kyselyyn vastasi 312 suomalaista.


AVA

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot