Mainos
Mainos

Lapsen kuolema on vanhemmalle kohtuuton menetys: "Älä pelkää ihmistä, joka on kokenut elämänsä suurimman surun"

Kuolema tulee jokaisen kohdalle väistämättä – tavalla tai toisella. Siksi kuolemasta pitäisi oppia keskustelemaan luontevasti, uskoo KÄPY-Lapsikuolemaperheet ry:n vs. toiminnanjohtaja Sanna Rantanen.

Video: Vanhemmat, jotka ovat menettäneet lapsensa kohtukuoleman takia, kokevat useasti, että heitä ei ymmärretä ja heidän suruaa vähätellään. Eva Kela tapasi 2016 Juha Itkosen, jonka tytär kuoli kohtuun. 

– Kunkin kohdalle se tulee väistämättä jossakin vaiheessa. Joku lähiomainen tai sukulainen kuolee. Yhtälailla kuin meillä on elämä, syntymä, niin samalla tavalla jokaisen osa on kuolema, KÄPY-Lapsikuolemaperheet ry:n vs. toiminnanjohtaja Sanna Rantanen kuvailee.

Rantanen ei usko, että kuolema on nyky-yhteiskunnassa tabu, jota täytyisi salata tai piilotella. Luontevaa ja arkipäiväistä puhetta kuoleminen ei kuitenkaan vielä ole.

– Jos arkikeskusteluissa ottaa näinkin dramaattisen aiheen esiin, niin kyllä se hiljentää. Tuntuu, että ihmisillä ei ole siihen oikein tapoja tai sanoja suhtautua. Mielestäni keskustelu ei ole sillä tavalla luonnollista.

Kuolemasta on tullut yksityinen tapahtuma

Nykykuolema tapahtuu usein laitoksissa ja sairaaloissa, joissa sitä ei pääse näkemään. Tätä kautta kuolemasta on ainakin joltain osin vieraannuttu.

– Kuolemasta on tullut hyvin yksityistä. Siitä olisi hyvä keskustella. Ehkä myös kouluissa ja oppilaitoksissa voisi puhua enemmän kuolemasta. Sitten, kun se tulee, se olisi jotenkin luonnollisempaa. Se ei tuntuisi niin pelottavalta tai vieraalta. Että siitä tulisi luonnollinen osa ihmisen eloa, Rantanen sanoo.

Kun kuolemasta puhutaan suoraan ja ääneen, samalla poistuu pelkoa ja ahdistusta.

– Mielestäni myös lapsille kannattaa puhua kuolemasta. Ajattelen, että kun asiasta on puhuttu, ei ole niin pelottavaa, kun lapsi tai aikuinen ensimmäistä kertaa kohtaa kuoleman. Silloin osataan olla kuoleman äärellä paremmin.

"Kuolema lapsen menetyksen kohdalla tuntuu kohtuuttomalta"

Käpy ry tukee lapsensa menettäneitä vanhempia. Kun vanhempi soittaa Käpyyn, on lapsen kuolema jo tapahtunut ja sokkivaihe on usein takana päin. Vanhempi alkaa vasta ymmärtää, mitä oikeasti onkaan tapahtunut.

– Suru, joka siitä alkaa, on niin suuri. Kuolema muuttaa niin paljon asioita perheessä, ja siinä tilanteessa sanat ovat vähissä, Rantanen sanoo.

– Kuolema lapsen menetyksen kohdalla tuntuu kohtuuttomalta ja se on epäoikeudenmukainen, kun niin sanottu lähtöjärjestys on väärä. Se on ennenaikainen kuolema. Tämä nousee monesti esiin: vanhemmat saattavat kokea vihaa ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, kun kuollut onkin ollut lapsi. Että eihän sen järjestyksen pitäisi näin mennä.

Lapsensa menettänyttä ei oikeastaan voi lohduttaa, sillä mitkään sanat eivät vie ikävää ja tuskaa pois. Moni lapsen menettänyt toivoisikin, että läheinen vain uskaltaisi olla läsnä tilanteessa.

– Monet ovat sanoneet, että riittää se, että vain on. Siinä hetkessä ei kuluneita fraaseja kaivata. Lämmin halaus tai kädestä koskettaminen riittää niissä tilanteissa. Että suostuu olemaan siinä, ei pelkää sitä ihmistä, joka on kokenut elämänsä suurimman surun ja joutuu elämään sitä läpi. On tärkeää olla läsnä surevan ehdoilla, Rantanen sanoo.

"Tärkeintä on kunnioittaa perheen tapaa surra"

Jokainen käsittelee surua omalla tavallaan. Osa puhuu edesmenneelle lapselleen sisäisesti, osa ääneen. Joitakuita puhe ahdistaa.

– Tässäkään ei ole yhtä ja ainoaa väylää, käsittelytapoja on hyvin monia. Se, mikä toiselle on helpottavaa, on toiselle ahdistavaa. Suremisen tavat ja se, mistä ihmiset saavat voimaa, vaihtelevat todella paljon. Jotkut ihmiset haluat puhua ja haluavat sosiaalisen verkoston toimimaan ympärilleen. He haluavat toistaa kerta toisensa jälkeen sitä, mitä on tapahtunut ja miltä heistä tuntuu, Rantanen sanoo.

– Toiset vetäytyvät ja haluavat olla omassa, sisäisessä maailmassaan, ehkä kirjoittaa päiväkirjaa. Jotkut kirjoittavat runoja. Jollekin apu voi olla luonto, se, että menee luontoon, rauhoittuu ja kerää voimia itsekseen.

Sitä, mitä surevalle ei pitäisi sanoa tai tehdä, on vaikea sanoa. Kukin suree tavallaan.

– Tärkeintä on kunnioittaa perheen tapaa surra. Ei arvostella, ei antaa liikaa neuvoja, että miten tulee edetä asiassa. Jokaisella suru on yksilöllinen.

Usein läheisellä kuitenkin on tarve ottaa suru pois. Sitä sanoisi mitä tahansa, jos vain voisi helpottaa läheisensä oloa.

– Saatetaan lähteä toisen kertomuksen jälkeen kertomaan, että minulle on käynyt näin tai noin. Siinä ikään kuin tuo itsensä samalle viivalle. Jos lapsen menetystä ei kuitenkaan ole kokenut, monet kokevat vertailun loukkaavana. Jos ei ole vastaavaa kokenut, ei voi täysin ymmärtää, millaisesta menetyksestä on kyse, Rantanen sanoo.

Älä sano "kyllä sinun nyt jo pitäisi päästä yli"

Vertaistukiyhdistyksessä Rantanen on nähnyt, millainen tunnemylläkkä suru on. Se on aaltoja, jotka välillä vetäytyvät, välillä iskevät päin.

”Näytti siltä kuin hän vain nukkuisi...”

Marjut joutui synnyttämään kuolleen lapsen 

– Suru aaltoilee niin, että vuosienkin päästä se saattaa puskea pintaan hyvin voimakkaana. Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää sitä: miten tuo näytti voivan hyvin ja olevan tasapainossa, ja yhtäkkiä se sanookin, että ei jaksa lähteä töihin ja suru on valtavaa? Surun aaltoilevuus ja lapsen menetyksen tuoman pitkäaikaisen surun ymmärrys voivat olla vaikeita asioita, Rantanen kuvaa.

– Ulkopuolelta tulee helposti arvostelua, että eikö sinun pitäisi jo tehdä tätä ja tuota. Silloin normitetaan sitä, miten surun pitäisi kulkea. Ulkopuolinen saattaa sortua tällaiseen, mutta toinen vertainen, joka on kokenut saman, hyvin harvoin sanoo esimerkiksi ”kyllä sinun nyt jo pitäisi päästä yli” tai ”eikö siitä ole jo kulunut tarpeeksi aikaa”.

"Suru on helpompi kantaa, kun aikaa on kulunut"

Rantasen mukaan ulkopuolinen ei aina ymmärrä, että menetetystä lapsesta ei halutakaan päästää irti. Kiintymyssuhde lapseen säilyy, mutta se muuttaa muotoaan. Surukin hellittää ajan kanssa.

– Kivun viiltävyys muuttaa muotoaan. Suru on helpompi kantaa, kun aikaa on kulunut. Mikä se aika kunkin kohdalla on, se on hyvin yksilöllistä. Olen aivan varma, että on parempia päiviä, ja päiviä, joina on taas aallon pohjalla, Rantanen sanoo.

Kun lapsen menetyksestä on jo vuosia, vanhemmat yleensä sanovat, ettei suru ole yhtä ahdistavaa ja toivotonta. Se ottaa valtaansa vain hetkittäin.

– Silloin elämään on tullut jo värejä ja asioita, joista voi nauttia. Hymy tulee takaisin. Tietenkin siinä hetkessä, kun suru on kipeimmillään ja kuolema on hyvinkin äskettäin tapahtunut, niin lause "kyllä suru vielä helpottaa" tuntuu siltä, että sitä ei voi ikinä uskoa omalle kohdalleen. Monet sanovat, että se tuntuu kaukaiselta ajatukselta, Rantanen sanoo.

Satojen perheiden kanssa keskustellut Rantanen kertoo, että harva haluaa piilottaa menehtyneen lapsen kuvat tai tavarat. Moni sen sijaan toivoisi, että muistoja olisi ollut aikaa saada enemmän.

– Esimerkiksi, jos kuollut on ollut isompi lapsi, lapsen huone saatetaan pitää koskemattomana hyvinkin pitkään. Siihen, että rupeaa pakkaamaan tavaroita tai antamaan niitä pois, tarvitsee aivan erityistä voimaa ja siihen voi mennä pitkäkin aika. Useimmat vanhemmat haluavat säilyttää muistoja. Ne ovat niitä lohduttavia asioita, ne kertovat yhteisestä historiasta, joka on ollut. Niistä tulee aivan hurjan, hurjan tärkeitä, vaikkei niitä välttämättä paljoa jäisikään.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme