Mainos
Mainos

Lapsettomuudesta kärsivää ei aina ymmärretä: "Sain lahjaksi töppöset vauvalle, jota en koskaan saa"

Lauantaina 10.5. – päivää ennen äitienpäivää – vietetään Lapsettomien lauantaita. Lahtelainen Maria Kuosa kertoo koskettavassa haastattelussa, kuinka avoimesti lapsettomuudesta puhuvaa naista ei aina edes yritetä ymmärtää.

Maria Kuosalla, 36, todettiin kymmenisen vuotta sitten endometrioosi eli kohdun limakalvon sirottumatauti, joka voi heikentää hedelmällisyyttä. Muutamaa vuotta myöhemmin lapsesta puolisonsa kanssa haaveillut Kuosa hakeutui tarkempiin tutkimuksiin ja selvisi, että hänellä on myös monirakkulaiset munasarjat, jotka vaikeuttavat lastensaantia.

Kriisitilanteessa lähipiiri punnitaan

Vuosien yrittämisen jälkeen lasta ei kuulunut ja Kuosa aloitti pitkän prosessin – oli aika tulla sinuiksi sen ajatuksen kanssa, että hänestä ei todennäköisesti koskaan tule äitiä. Tuolloin Kuosa ei vielä tiennyt, että myös lähipiirin oli kasvettava uuteen tilanteeseen ja opeteltava ymmärtämään ja etenkin kuuntelemaan.

Kuosa on puhunut lapsettomuudesta avoimesti jo aivan alkumetreiltä saakka ja halunnut tehdä tilanteensa selväksi. Lähipiirin reaktiot todistivat hänelle kuitenkin pian, että kaikilta oli turha odottaa ymmärrystä.

– Huomasin vähitellen, että mitä toisille voi kertoa ja mitä ei. Vuosien varrella elämästäni on karsiutunut muutamia ihmisiä, koska he eivät ole osanneet suhtautua lapsettomuuteen, vaikka minä olen ollut avoin. Osa ystävistäni ja sukulaisistani on jäänyt taka-alalle elämässäni, koska emme ole enää olleet samalla tasolla ajatustemme kanssa, Kuosa kertoo.

Lapseton ei usein kaipaa toiveiden herättelyä

Suoranaisia rakasteluvinkkejä Kuosa ei ole saanut, mutta moni on kertonut innosta puhkuen, kuinka lapsettomuuteen on tarjolla vaikka kuinka paljon erilaisia hoitokeinoja. Totuus on kuitenkin alusta saakka ollut se, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että hän pystyisi kantamaan lasta sisällään yhdeksän kuukautta.

– Silloin kun menin naimisiin, olin puhunut lapsettomuudesta avoimesti, mutta sukulaiseni antoi meille lahjaksi itseneulotut vauvantossut. Tietysti hän ajatteli vain hyvää ja toivoi, että tossuille tulisi käyttöä, mutta se oli minulle isku vasten kasvoja, Kuosa kertoo.

Lapsettomuudesta kärsivän mietteitä ei Kuosan mukaan voi täysin ymmärtää kukaan muu kuin itse samat tunteet läpikäynyt ihminen. Moni ei hyväksy sitä, ettei toisen tunteisiin voi aina samaistua.

Lohduttavat sanat tuovat valoa elämään

Tahattomasti lapsettomien yhteisö Simpukka ry on auttanut Kuosaa käsittelemään tunteiden vuoristorataa, johon lapsettomuus hänet johdatti. Simpukan kautta hän on oppinut sivuuttamaan satuttavat reaktiot ja tukeutumaan ihmisiin, joilta on saanut tukea, joka tuntuu oikeanlaiselta.

– Tätä ei voi kukaan muu ymmärtää täysin, kuin ihminen, joka on tämän kokenut. Siksi on aivan loistavaa, että meillä on Simpukka, josta saa vertaistukea. Olen oppinut, että vain vertainen voi todella ymmärtää, Kuosa toteaa.

Jos lapsettomuus koskettaa omaa lähipiiriä, neuvoo Kuosa lohduttamaan sinnikkäästi. Se ettei tiedä, mitä sanoa, ei ole suinkaan huono juttu – rehellisestä vastauksesta lapseton voi saada juurikin sitä kaipaamaansa tukea raskaalle taipaleelleen.

– Olen kohdannut myös ihmisiä, jotka ovat olleet aidosti pahoillaan siitä, että olen kohdannut lapsettomuuden ja toivoneet minulle kaikkea hyvää elämääni jatkossa. Se on tuntunut hyvältä, Kuosa kertoo.

Lapsettomuuden kohtaaminen on erotellut jyvät akanoista Kuosan elämässä. Tätä nykyä omasta turvallisesta ja ymmärtävästä lähipiiristä puhuminen nostaa hymyn hänen huulilleen. Vuosien myötä hän oppinut, että parhaimmillaan lapsettomuudesta kärsivä voi saada myös lapsiperheen äidiltä kaipaamaansa tukea. Kuosa on oppinut tämän myötä karistamaan ennakkoluulonsa.

– Jos on kokenut paljon muuta elämässään, niin kyllä silloin pystyy ymmärtämään aika paljon asioita, vaikka ei itse siinä elämäntilanteessa olisikaan, Kuosa hymyilee.

Lue myös:

Heli Kuitunen, heli.kuitunen(at)mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme