Mainos
Mainos

Lisää luovuutta vain muutamassa sekunnissa!

Luovuutta voi parantaa muun muassa erilaisilla harjoituksilla, mutta tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan omaan luovuuteensa voi vaikuttaa jopa hetkessä, säätämällä valaistusta.

Aiemmin työympäristön, esimerkiksi valaistuksen, vaikutus luovuuteen on ollut varsin epäselvä, mutta nyt tutkijat ovat saaneet lisätietoa. Stuttgartin ja Hohenheimin yliopistoissa tehdyn tutkimuksen mukaan himmeä valaistus ja työpisteen ympärillä oleva pimeys lisäävät luovuutta. Tutkijat selittävät tätä sillä, että pimeys vapauttaa rajoitteista.

Pimentämisen vaikutus hävisi, jos käytettiin kohdevalon sijaan epäsuoraa, esimerkiksi sieniltä tai katosta tulevaa valaistusta.

Vaikka valaistusta ei voisi säätää kokonaan pois, jo valojen himmentäminen tai oman työhuoneen pimentäminen auttaa. Jos valot eivät ole säädettävissä, luovuuttaan voi yrittää lisätä muistelemalla pimeässä viettämiään hetkiä.

Lue myös:


AVA on myös Instagramissa sekä Twitterissä ! Käyttämällä twiitissäsi hashtagia #avatv viestisi voi päästä telkkariin.

Tykkää AVAsta myös Facebookissa!

Taidemaailman huipulle -sarjassa tavoitellaan mainetta ja palkintoja:

Katsomo-video ei ole saatavilla

AVA / Leenastiina Simola

Kuva: Colourbox

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme