Mainos
Mainos

Mies lähetti pyytämättä kuvan peniksestään – naiselta ärhäkkä kosto

Madi varoitti häiriköitä etukäteen ällöttävien kuvien jakamisesta, mutta eräs mies ei kuunnellut.

Madi Kohn kyllästyi miesten ällöttäviin viesteihin netissä, ja päätti tehdä asialle jotakin. Kohn, 20, kertoi BuzzFeed Newsille saavansa usein peniskuvia netissä täysin tuntemattomilta miehiltä.

– En ole ensimmäinen ihminen, joka saa tällaisia, eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Olen väsynyt siihen, että ihmiset yleisesti ajattelevat, että voivat lähettää tällaisia ilman seurauksia, ja että se on ok, Kohn kuvaa.

Kohn jopa varoitti häiriköitä etukäteen: hänen Tinder-profiilissaan kerrotaan, että mahdolliset peniskuvat välitetään lähettäjän äidille. Monista miehistä uhkaus kuitenkin oli "hauska".

Lopulta Kohn kuitenkin sai pyytämättä peniskuvan ja häiritsevän viestin Instagramissa. Mies, jolta kuva tuli, oli lähettänyt Kohnille viestejä aiemminkin, eikä hän koskaan vastannut niihin. Kohn uskoo miehen löytäneen hänen Instagram-tilinsä Tinderin kautta, koska se oli ainoa paikka, jossa hän jakoi tilin osoitteen julkisesti.

– Mies lähetti vähän häiritseviä ja vähän outoja ja ärsyttäviä juttuja minulle. Lopulta hän lähetti minulle tämän ihastuttavan peniskuvan – hän lähetti sen kuudelta aamulla.

Kohn sai viestin töissä ja hermostui. Hän päätti, ettei Tinder-tilin uhkaus jäisi uhkaukseksi.

Kohn tarkisti kuvan lähettäneen miehen tilin ja havaitsi tämän jakaneen koko nimensä. Hän etsi miestä Facebookista, ja löysi lopulta yhden tilin, jonka omistaja asui lähistöllä.

Kohn ei ole ainoa peniskuvan miehen perheelle lähettänyt nainen.

Aiemmin myös häirintään kyllästynyt valokuvaaja Rebecca lähetti saamansa otoksen miehen äidille!

– Koska Tinder toimii tietyllä etäisyydellä, hänen sijainnistaan päätellen ajattelin, että tämän täytyy olla kyseinen mies. Hän oli listannut myös perheensä.

Kohn löysi naisen, jota epäili miehen äidiksi. Hän lähetti tälle kuvakaappauksen miehen viesteistä ja lisäsi mukaan asiallisen viestin, jossa pyysi äitiä keskustelemaan poikansa kanssa. Kohn sai viestin äidiltä samana päivänä: hän lupasi jutella poikansa kanssa.

"Jos tuo olisin minä, se, mitä hän teki, oli laitonta"

Pian kuvan lähettänyt mies vaihtoi käyttäjänimeä Instagramissa ja poisti sukunimensä sieltä.

Mies kritisoi Kohnin toimintaa Buzzfeedille todeten, ettei Kohn kyennyt "todistamaan mitään".

– Sanon vain tämän. Jos tuo olisin minä, se, mitä hän teki, oli laitonta. Et voi jakaa tuollaisia yksityisiä kuvia ilman lupaa, mies kommentoi.

Samalla mies kertoi, että hänen huonosti englantia osaava äitinsä oli ottanut häneen välittömästi yhteyttä Kohnin viestin jälkeen.


Lähde: Buzzfeed.com

***

 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme