Mainos
Mainos

Miksi äidin on niin vaikea jättää lapsi isän hoitoon? Naiset vastaavat

Miksi naiset eivät äidiksi tultuaan voi jättää lastaan hetkeksikään isän seuraan? Tarkoittaako lapsen saaminen sitä, ettei ystävän kanssa voi vuosiin viettää kahdenkeskistä aikaa? MTV Lifestyle haastatteli naisjoukkoa ja otti asiasta selvää.

"Monella ystävälläni on tuoretta jälkikasvua. Haluaisin kysyä, miksei nainen enää tule kaupungille/kylään ilman lastaan? Eikö vauvaa ihan oikeasti voi jättää isän hoidettavaksi edes tunnin kahvihetken ajaksi? Kyse ei siis ole siitä, etteikö perheessä olisi toista ihmistä hoitamassa vauvaa. Kyse ei ole myöskään siitä, että äidin täytyisi imettää lasta. Tuntuu, että kun vauva syntyy, nainen kasvaa kiinni jälkikasvuunsa eikä jätä tätä kotiin mistään hinnasta", nimimerkki Vielä lapseton kysyy.

Näin naiset kommentoivat asiaa:

"Itse en pysyisi järjissäni ilman hengähdystaukoja lapsenhoidosta ja omien kaverien tapaamisia. Jos kumppanista huolimatta ei edes pikkuhetkeä halua viettää omillaan, niin ehkä se kertoo epäluottamuksesta kumppanin kykyyn huolehtia lapsesta tai isän haluttomuuteen järjestää äidille omaa aikaa ja ottaa lapsenvahtivuoro vastaan. Epätasapainoisen parisuhteen merkki?

Toisaalta aivan pientä vauvaa ei varmasti halua jättää yhtään pidemmäksi aikaa, jos pelkää lapsen ahdistuvan erossa olosta. Äidinvaisto on vahva. Kumpi sitten tosiasiassa erosta ahdistuukaan enemmän… hormonihuuruinen äiti kenties? Yh:na kuljin lapsi mukana, koska sekin parempi vaihtoehto kuin hautautua yksin lapsen kanssa sinne kotiin.

Kiitos vaan ystäville, että he jaksoivat ymmärtää kahdenkeskisen ajan olevan tauolla ja lähteä vaikka puistoon piknik seuraksi, tulla meille kyläilemään ja muihin lapsiystävällisiin aktiviteetteihin tuona aikana."
– Nainen, 26, avoliitossa

"Vaikka kotona olisi toinen vanhempi, eikä äidin täydy imettää, voi vauva silti olla todella kiintynyt äitiin, eikä oikein suostu muiden hoidettavaksi. Äiti ei ehkä halua jättää lasta tietäen, että vauvalla olisi huono olla muiden kanssa eikä toisaalta myöskään jättää perheen toista vanhempaa ikävään tilanteeseen hoitamaan ikäväänsä itkevää lasta.

Toisaalta jos vauvalla olisikin kaikki hyvin, jotkut äidit vain ovat alkuun niin kiintyneitä pienokaiseensa, että parinkin tunnin ero tuntuu yksinkertaisesti liian pelottavalta tai raastavalta ajatukselta. Molemmat nämä kyllä helpottavat ajan kanssa!

Kehottaisin nyt sietämään muutaman kuukauden ajan kahvihetkiä ja kyläilyä äiti+lapsi-yhdistelmällä ja kokeilemaan esimerkiksi aikuisten illanviettoa vaikka puolen vuoden päästä uudelleen."
– Nainen, 31, avioliitossa

"En pääse kysymykseen oikein sisälle. Silloin vielä, kun perheeseemme kuului lapsen isäkin, nautin suunnattomasti, jos sain hetkeksi poistua kotoa yksin. Mutta riippuu kai todella paljon miehestäkin, "päästääkö" hän äitiä lähtemään.

Nykyisessä tilanteessani en voisi lähteä mihinkään ilman lasta (jos lapsi on siis kotona), mutta ei kyllä ole sellaista tilannettakaan tullut eteen, että joku olisi pakolla halunnut nähdä missään muualla kuin kotonani tällaisessa tilanteessa. Ehkä myös voisi tämä lapseton ystävä miettiä kyläilevänsä siellä lapsellisen ystävän luona, koska lapsettoman on helpompi liikkua ja sopia omista aikatauluistaan. Perheessäkään ei äidin ja isän aikataulut aina sovi yksiin."
– Nainen, 28, yksinhuoltaja

"Ihmettelen itse samaa, vaikka minulla onkin kaksi lasta. En voi ymmärtää äitejä joilla ei ole muuta elämää kuin lapset. Minusta se tekee kaikille hyvää, niin äidille kuin lapsille, ettei olla kokoajan kiinni toisissaan. Itse ainakin jaksan lapsiani paremmin kun voin välillä hengähtää kavereiden kanssa ilman lapsia.

Yleensä tällainen ongelma, ettei voi olla lapsestaan erossa, näkyy äideillä ensimmäisen lapsen kanssa. Tuntuu, että tuoreet äidit eivät luota muiden kykyyn hoitaa heidän lastaan, he haluavat olla hysteerisesti tietosia joka ikisestä sekunnista lapsen elämästä. Yleensä siinä vaiheessa kun lapsi on parivuotias tai tulee lisää lapsia, äidit väsyvät ja antavat periksi. Suostuvat siis poistumaan lapsen luota jopa ihan vapaaehtoisesti ja antavat lapsen vaikka isän (!) hoidettavaksi.

Fakta on myös se, että tällaiset äidit tuhoavat samalla myös oman suhteensa lapsen isään, ei pelkästään ystäviin. Koska jos he eivät pysty olemaan koskaan erossa lapsestaan, eivät he todennäköisesti vietä myöskään aikaa miehensä kanssa. Ja sehän tiedetään miten siinä käy. Ei kukaan mies sellaista naista kauaa katsele. Vanhempien rakkaus on lasten koti.

Mutta mutta, vaikka tässä tapauksessa ei ole kyse imettämisestä, on se kuitenkin pienen lapsen kanssa koukuttavaa, kaikki lapset kun eivät suostu syömään pullosta. Omat lapseni olivat tällaisia, eli käytännössä en pystynyt lähtemään moneksi tunniksi pois heidän luotaan. Mutta tämä onneksi helpottaa pikkuhiljaa. Eli valoa on tunnelin päässä, jos vain äidit suostuvat kulkemaan sinne."
– Nainen, 34, naimisissa

"Jaa, no riippuu tietenkin lapsen iästä paljon. Sanotaan, että alle 6kk:n ikäinen vauva vain yksinkertaisesti tarvitsee äitiään. Äidin ääni, sydämensyke ja tuoksu on lapselle kaikkein tutuin ja siksi äiti ensisijainen lapsen hoitaja ja ennen kaikkea turvan tuoja. Vauva tuntee nopeasti turvattomuutta ja hylätyksi tulemisen tunteita primäärihoitajan yleensä äidin poissa ollessa.

Toinen iso syy on äidinvaisto, meitä ei ole ohjelmoitu jättämään pientä lasta, ja jo muutaman tunnin erossaolo voi oikeasti tuntua äidistäkin todella pahalta ja lisätä stressiä. Vaikka se ystävistä kurjaa varmasti onkin, niin äidillä on ensisijainen vastuu lapsensa hyvinvoinnista ja tuo vastuu varmasti painaa päälle niissä tilanteissa joissa äiti pohtii, jättääkö lapsen kotiin käydäkseen (itsekkäistä syistä lapsen tarpeisiin nähden) kaverin kanssa jossakin.

Isompien lasten kohdalla asia on tietenkin aivan eri ja jossain vaiheessa on äidinkin syytä venyttää napanuoraa, mutta ainakin ensimmäisen vuoden ajan äiti-lapsi suhde on todella tärkeä niin äidille kuin vauvallekin. Itse äitinä pohdin tässä kohtaa, miksi se pieni vauva on lapsettomalle ystävälle haitta? Omalle kohdalle sattuessa saattaisi sellainen ystävyyssuhde laimeta melko nopeasti, joka ei kestä elämänmuutoksia. Perhe kuuluu pakettiin, joidenkin näkökulmasta valitettavasti."

– Nainen, 26, avioliitossa

Mitä olet aina halunnut kysyä naisilta?

Esimerkiksi näitä asioita on jo kysytty naisilta:


Entä mitä sinä haluaisit tietää miehistä?Käy esittämässä kysymyksesitäällä!

(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme