Mainos
Mainos

Miksi naiset eivät osaa päättää, mitä haluavat? Naiset vastaavat

Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko lukijoiden kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen!

"Miksi naisten mielialat vaihtelevat jatkuvasti? Esimerkiksi, ihan missä asiassa vain: haluatte, ja yhtäkkiä ette haluatkaan?" kysyy What do you mean? -nimimerkki kysyy.

Näin naisraati vastasi!

"Naiset ovat erikoisia tapauksia. Mielialojen vaihtuvuus johtuu useasta eri asiasta. Joskus yksikin epämiellyttävä kommentti vaikuttaa negatiivisesti sellaiseenkin asiaan, mitä olisi aiemmin halunnut todella paljon. Tällä mielialan vaihtumisella halutaan osoittaa, että nyt tuli tehtyä jotain väärin. Joskus mielialaan vaikuttaa myös muut omat fiilikset. Jos jonakin päivänä ei ole tyytyväinen omaan ulkonäköönsä, niin tämä vaikuttaa negatiivisesti kaikkeen. Kun taas itsestään on todella hyvä fiilis, niin silloin saa tapahtua aika paljon ikäviä asioita, että mieliala muuttuisi huonoon suuntaan."
– 27, mieliala on pääasiassa jatkuvasti positiivinen ja se ei ihan hetkessä muutu ikävään suuntaan. Päätöksiä on joskus hankala tehdä.

"Lähipiirini naiset tekevät päätöksiä fiilispohjalta, ja myöhemmin kaduttaa, kun isoa ostosta ei ole miettinyt loppuun asti. Ainakin siis turha kiirehtiminen johtaa siihen, että mieli muuttuu yllättäen. Itse olen joutunut opettelemaan irti tällaisesta "hetimulle"-ajattelusta, samoin liiasta kiltteydestä, joka saa esimerkiksi sanomaan "kyllä", kun oikeasti haluaisi vain sanoa "eiiii"."
– 29, hätiköidyt päätökset vaanivat minua joka kulman takana

"Naisten mielialat eivät vaihtele jatkuvasti näin yleisesti ottaen, tiedämme kyllä mitä haluamme. Ei tuollaista piirrettä voi yhdistää kaikkia naisia koskevaksi."
– 32, osaan päättää suuret kuviot, mutta pikkuasioita (kuten vaikkapa ravintola-annoksia) olen huono päättämään. 

"Tosi vaikea sanoa, miksi mielialat vaihtelevat. Hormonit? En lähtisi tässä osoittelemaan syyttävällä sormella pelkästään naissukupuolta, sillä kyllähän miehilläkin mielialat voivat vaihdella. Näkisin, että mieliala vaihtuu yleensä jonkun ulkopuolisen ärsykkeen myötä (mitä joku sanoo/tekee), tuskin ne ihan tuulesta temmattuja ovat. Päätöksen tekemisen vaikeus on sitten asia ihan erikseen. Sen taustalla sanoisin olevan se, että nainen ei itsekään tiedä mitä haluaa. Pätee myös miehiin."
– 23, toisinaan vaikeuksia tehdä päätöksiä, mutta mielialat eivät vaihtele

Mitä olet aina halunnut kysyä naisilta? Kysy – me selvitämme vastauksen

Yhteystiedot:

Täytäthän tietosi kaikkiin kenttiin

Tarvitsetko sähköpostiosoitteen? Hanki Luukku.com-osoite!

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme