Mainos
Mainos

Mistä tiesit kumppanisi olevan Se Oikea? Naiset vastaavat

Mistä tunnet sä rakkauden? Selvitimme vastauksen!

”Mistä tiesit kumppanisi olevan Se Oikea?” kysyy nimimerkki P.

Näin naisraati vastasi:

"Tämä kuulostaa ehkä hassulta, mutta Siitä Oikeasta ei pääse eroon. Tiet eroavat, mutta kohtaavat jälleen. Hän on aina jossakin, taustalla, mielessä. Myöhemmin sitä miettii, miksei aiemmin tajunnut, että tässähän tämä täydellinen ihminen on koko ajan ollut.

Sen Oikean kanssa saa olla oma itsensä. Saa myös jännittää, voiko olla oma itsensä; Se Oikea lohduttaa ja sanoo, että saa, tietenkin saa."
– Nainen, 29, parisuhteessa

"Silloin, kuin näin hänen lapsuuskuvansa ensi kertaa. Minulle vahvasti iski tunne, että olen tuntenut hänet jo silloin, vaikka taipaleemme kohtasivat ensi kerran vasta aikuisiällä. Elämäntarinamme olivat samankaltaiset, ja tuo valokuva – hänen silmänsä – menneisyydestä tuntuivat niin tutuilta. Ajattelin, että tähän on nyt jokin isompi syy siihen, miksi hän on elämässäni. En tiedä, oliko hän nyt se oikea, mutta suuri tarkoitus sillä ainakin oli, että kohtasimme."
– Nainen, 28, sinkku

"Ei sitä tiedäkään. Sillä mennään, mitä tulee vastaan, ja mikä sillä hetkellä tuntuu oikealta."
– Nainen, 35, naimisissa

”En ole varma, onko sitä yhtä oikeaa olemassakaan. Ehkä onkin olemassa vain toisilleen hyvin sopivia ihmisiä – ja vaihtoehtoja saattaa olla useita? Itse tiesin löytäneeni itselleni hyvin sopivan ihmisen jo melko pian suhteen alussa, hänen kanssaan oli alusta asti niin helppo olla. Myös vaikeidenkin erimielisyyksien selättäminen on ollut merkki siitä, että tässä saattaa olla se oikea, tai ainakin hyvin sopiva tyyppi ”
– Nainen, 30, parisuhteessa

"Sanotaan jo aluksi, että en usko yhteen oikeaan. On vain vähemmän vääriä tyyppejä ja ehkä lukuisia oikeita, ainakin eri elämäntilanteisiin. Helpommin tunnistaa ne väärät kuin "sen oikean".

Oma nykyinen kumppani tuntuu nyt juuri sopivalta ihmiseltä, jonka kanssa kemiat kohtaavat paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitellakaan. En tiennyt tavatessamme päätyvämme asumaan yhdessä, sillä emme kumpikaan etsineet vakavaa suhdetta. Ulkonäkö viehätti ja seksi sujui loistavasti, ja minulla oli alusta alkaen hyvin luonteva ja turvallinen olo hänen seurassaan. Pian huomasimme myös ajattelevamme asioista hyvin samalla tavalla. Keskusteluyhteys, huumori, kaikki tuntuu vain olevan kohdallaan paremmin kuin koskaan kenenkään kanssa – muuten en olisi suhteeseen ryhtynytkään. Viihdymme toistemme seurassa, saamme toisemme nauramaan ja hyvälle tuulelle."
– Nainen 28, avoliitto

Mitä olet aina halunnut kysyä naisilta? Kysy – me selvitämme vastauksen

Yhteystiedot:

Täytäthän tietosi kaikkiin kenttiin

Tarvitsetko sähköpostiosoitteen? Hanki Luukku.com-osoite!

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme