Mainos
Mainos

Mitä kadut elämässäsi? Näin suomalaiset vastasivat vaikeaan kysymykseen: "En käynyt katsomassa sairasta äitiäni useammin"

Huono ihmissuhde, muiden miellyttäminen, elämätön elämä – mitä sinä kadut elämässäsi? 

Mihin sinä käytät aikaasi? Yllä oleva video pistää ajattelemaan...

Kysyimme lukijoiltamme, mitä he katuvat elämässään. Tällaisia vastauksia saimme.

"Että en pysynyt sinkkuna. Ärsyttävää, kun toinen syö ilman mitään tapoja. Ja usein ja paljon. Mässäten. Ripottelee murusia. Kaivaa nenää, piereskelee esimerkiksi kaupassa. Laittaa kyllä ruokaa, muttei siivoa sotkujansa. Ei imuroi. Vaikka on ollut jo vuosia kotona, minun täytyy ne tehdä, kun tulen töistä. Kaupasta ei tuo edes leipänsä päälle mitään muuta kuin voita. Kyllä kelpaa, kun ostan juustot ja leikkeet. Rakastelutaidot vailla mielikuvitusta. Muuten ihan terve."
– Nimimerkki Piikako?

”Kadun sitä, että annoin muiden mielipiteiden viedä elämääni. Muut ohjailivat minua, ja miellyttäjänä toimin sen mukaan. Sitä kadun."
Ei nimimerkkiä

”Että itsemurhayrityksen takia joudun elämään näiden vammojen kanssa koko loppuikäni. Vammat ovat vakavat ja kaikki, mitä olisin haaveillut elämässäni, on täysin poissuljettu. En voi juosta, en voi kävellä kunnolla. Kipu on läsnä 24/7."
– Nimimerkki Oman kehon vanki

"Tällä hetkellä kadun kaikkea, mitä ikinä olen tehnyt, tai no, oikeastaan asioita, mitä en tehnyt. En vain tiedä, mistä rohkeutta tekemään tai muuttamaan asioita."
– Nimimerkki Hanna

”Että en käynyt katsomassa sairasta äitiäni useammin, lopulta tuli soitto, jossa kerrottiin hänen kuolleen. Kyllä kaduttaa.”
– Nimimerkki onlyhuman

"Monia itsemurhayrityksiä. Sitten sain seurata läheltä läheisen hiipuvan tuonpuoleiseen, ja se suunnaton kaipuu ja tavallaan helpotus, näin sen suuren surun, joka kosketti kaikkia ympärillämme. Enää en halua lähteä täältä oman käden kautta, vaan sitten, kun sen aika koittaa. Toivoen tietysti, että ehdin hyvästellä läheiseni ja kertoa, kuinka heitä rakastan. Olin niin monta kymmentä vuotta niin katkera elämälleni, enkä halunnut elää. Olin itsekäs ja tuotin tuskaa ympärilleni. Sitä kadun elämässäni eniten. Ja itsekseni häpeän käytöstäni vieläkin, mutta osaan nauttia elämästäni ja kerron aina läheisille rakastavani heitä, ja että ovat tärkeintä elämässäni."
– Nimimerkki Valaistunut 17

”Sitä, etten kouluttautunut paremmin. Sitä, että kanttini ei kestänyt läheisten ihmisten kanssa. Sitä, että annoin kuitenkin aina liian helposti periksi. Sitä, että en osannut rakastaa oikein. Sitä, että tuntuu vieläkin kaikki jäävän kesken, elämä on arvaamaton. Sitä, että olen epäsovussa itseni kanssa."
– Nimimerkki Tartsan

”Etten säästänyt rahaa, vaan join ja ostelin kaikkea turhaa. Ei jää perinnöksi kenellekään. Siskoille ja veljelle en olisi jättänytkään, vaan heidän lapsilleen, sillä omia ei ole."
– Nimimerkki Irene

”Kadun että hosuin liikaa aikuistumisessa. Olisi voinut olla lapsi pidempään…"
– Nimimerkki miumiu

”Kadun eniten sitä, mitä tein koulussa, ja sitä, miten kohtelin elämäni upeinta naista."
– Nimimerkki Sape

”Että olen elämän tärkeissä tilanteissa liian usein valinnut väärin."
– Nimimerkki Bill H

”Kadun, että olin huonossa/alistavassa parisuhteessa 16 vuotta. Viimeiset kahdeksan vuotta lasten takia, kunnes tajusin, että se on pahinta, mitä voin lapsilleni opettaa. Surullista huomata, kuinka moni asia on mennyt ohi kulisseissa eläessä."
– Nimimerkki Sä oot semmonen

”Aborttia, ja katkerasti kadunkin, vaikka olen sinut lapsettomuuteni kanssa. Olen synnyttänyt yhden kuolleen lapsen. Olisi myös pitänyt ottaa elämästä enemmän irti, mutta kun en vieläkään tiedä, mitä se olisi, jos ei matkustelemista ja bilettämistä enemmän. Minulla saattaa siis olla sellainen elämä, josta voisi sanoa, että se on osittain elämätön. Joku voisi sanoa, että hanki elämä, mutta ei aavistustakaan mitä se pitäisi sisällään ja miten se hankittaisiin. En ole katkera enkä kateellinen kenellekään. Minulla on lahjoja, jotka olen jättänyt liian vähälle kehittämiselle. Minulla on lauluääni, piirustus- ja kirjoitustaito, ja minua on sanottu hauskannäköiseksi naiseksi."
Ei nimimerkkiä

”Onhan niitä asioita aika paljon. Ehkä se, että ollaan niin erilaisia mieheni kanssa, enkä osaa lähteä. Ja rajojen rakentamissa lapsille. Olisi pitäny jaksaa pitää niistä kiinni. Välit heikot sisarusten välillä."
Ei nimimerkkiä

”Kyllä kadun niitä monia seksisuhteita, joihin nuorena tyttönä ryhdyin. Hirveästi nöyryytin, hajotin ja satutin itseäni henkisesti, ja papilloomaviruksenkin sain elinikäiseksi riesaksi. Vaikka miten väitetään, niin ei sukupuoliyhdyntä ikinä ole 'vain seksiä', vaan kyllä se koskettaa ihmistä myös syvästi henkisesti. Tämän moni ymmärtää vasta vuosikymmenten päästä. Pidättyvyys pitäisi jälleen palauttaa arvoon. Paljon parempi olisi ollut odottaa häihin, tai edes kihlaukseen asti! Omalle tyttärelleni aion opettaa, että suhteen on täytynyt kestää vähintään neljä kuukautta, ennen kuin kannattaa sänkyyn mennä. Tuossa ajassa monet toimimattomat suhteet ovat jo päättyneet. Aion myös opettaa, että naisen ei kuulu olla aloitteellinen osapuoli suhteissa, koska niin ei saa kuin huonoja suhteita."
– Nimimerkki Berliinitär

​​​​​​​

”Kadun sitä, että olen liikaa ajatellut toisten hyvinvointia, ja tyytyväisyyttä, ja unohtanut itseni ja omat mahdollisuuteni elämässä. Myös sitä, että en ole puolustanut itseäni, kun minua on satutettu, vaan taas ajatellut sitä toista. Ja sitä, että olen uskonut ihmisten ilkeyteen, että minä en voisi onnistua elämässä. Ja sitä, että en ole uskaltanut sanoa ei, vaikka olen tiennyt, etten jaksaisi tehdä mitä pyydetään."
– Nimimerkki minä

Yhteystiedot

Tarvitsetko sähköpostiosoitteen? Hanki Luukku.com-osoite!


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme