Mainos
Mainos

Mitat hukassa? Miehet yliarvioivat usein peniksensä koon

Miehet yliarvioivat mieluusti peniksensä koon, uutisoi muun muassa Mirror.

Ovatko miehet aina rehellisiä varustuksensa koosta itselleen ja muille? Tuskin, mutta kuinka paljon he oikeasti lisäävät senttejä todellisuuteen?

Tekniikkabloggarit Tobi ja Lukas tarkastelivat uutta tietokantaa koskien kyselyitä, joita penisten kokoon liittyen on tehty. Tarkasteltuihin tietoihin kuului lukuisia tutkimuksia, joissa oli otettu selvää penisten keskimääräisestä pituudesta, ympärysmitasta ja volyymista – sekä tietoa miesten itse raportoimista senteistä.

Kiinnostavinta tuloksissa oli ristiriitaisuus siinä, mitä miehillä on oikeasti housissaan – ja mitä he väittävät siellä olevan. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kaaviosta voi nähdä, että todellisuus on paljon vähemmän kuin, mitä miehet kertovat. Vihreä osuus kertoo peniksen pituuden sentteinä velttona ja erektiossa, punainen osuus paljastaa, mitä miehet väittävät. Johdonmukaisesti punainen osuus on vihreän osuuden oikealla puolella.

Tarkastelussa on käytetty tietoja ympäri maailmaa, mutta useimmat kyselyistä on tehty Euroopassa, osissa Afrikkaa sekä Etelä-Amerikassa. 

Lähteet: Mirror, Indy100

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme