Mainos

Näitä asioita naiset toivovat joululahjaksi

AVAn kysely paljasti, että kaikista eniten naiset toivovat joululahjaksi erilaisia elämyksiä kovien pakettien sijaan, Onnistunut lahja voi olla romanttinen hetki, yhteinen loma tai vaikka lahjakortti kauneushoitolaan.

On taas se aika vuodesta, kun miehet tuskailevat joululahjaongelmien kanssa. Mitä ostaa naiselle, jolla on jo kaikkea? Suomalaisnaiset vastasivat AVAn kyselyyn ja 32 prosenttia vastaajista paljasti, että eniten miellyttäisi elämyslahja. Toivomuslistalla ovat niin kauneushoidot kuin lomamatkatkin.

"Elämys, kuten joulu mökillä. Luonto, hiljaisuus, kynttilät sisällä ja ulkona, sauna, avanto ( jos järvi jäässä), rauha, hyvä seura ja hyvä ruoka :)"

"Haluan muutaman päivän matkan johonkin Euroopan kaupunkiin."

"Ripsien pidennykset tai geelikynnet lempihoitolassani."

"Yhteistä aikaa ja tekemistä kivassa paikassa."

"Arvostan kokemuksia, etenkin jos ne saa jakaa sellaisen henkilön kanssa josta välittää, esineet on vain materiaa, muistot säilyvät ja piristävät aina, kun muistelee hyviä kokemuksia."

"Elämyksenä ihana olisi esimerkiksi koskenlasku. Tai kustannettu reissu tuntureille (lue: kymmenien kilometrien vaellus) ..leijahiihto, tai vesihiihto.. tai oma personal trainer vaikka kuukaudeksi."

"Hieronnan tai vaikka koko päivän kestävän hoitolapaketin."

"Haluaisin elämyksen, kuten kahdenkeskisen illan. Sauna, lämminvesipalju, takkatuli/kamina, josta saisi todella lämpöä huoneeseen. Lähelläoloa, ihoa, kosketusta, rauhaa."

"Elämyksen, kuten ........ ihanan rakastelun aviomieheltä."

Koruista ei kieltäydytä!

Harva nainen kieltäytyisi myöskään koruista. 30 prosenttia kyselyyn vastanneista toivoikin joulupaketista paljastuvan kimaltelevan yllätyksen.

"Kaunis kaulakoru olisi ihana yllätys."

"Korut ovat yksinkertaisesti naisen parhaita kavereita, niillä pääsee jo aika pitkälle. "

"Kyllä se koru lahja olisi ihana mieheltäni. Pitäisin sitä aina. Muuten riittää halaus ja suukko, mutta olisi ihana saada joku konkreettinen, joka olisi aina mukana. "

11 prosenttia naisista toivoi pehmeää pakettia.

"Vaatteisiin ei ole koskaan rahaa. Odotan joulua, koska silloin aina tulee anopilta joko villatakki, sukkia, legginsit tai tunika. Myös kummitäti lahjoo esim. ostamalla yöpaitoja, käsineitä yms. Viime jouluna sain toppasaappaat! Todellakin tulivat tarpeeseen ja ovat olleet aivan mahtavat lasten kanssa ulkoillessa. Itse en olisi koskaan ostanut, ostelen aina hienoja nilkkureita, joissa varpaat palelee."

"Minun suurin unelmani olisi saada mieheltäni sellainen luovutusikäinen puolipitkäkarvainen saksanpaimenkoiran pentu...Mutta tiedän,että en sitä kuitenkaan saa...tuskin koskaan. "

"Pehmeä paketti olisi kiva. Jos mies esimerkiksi ostaisi seksikkäitä alusvaatteita, lahja olisi molemmin puolin mukava. "

"Toivoisin saavani vaatteen, joka sopisi tyyliini ja makuuni täydellisesti ja näyttäisi, että lahjaa ostaessa minua on tosiaankin ajateltu. "

Rauhaa ja rakkautta

Lisäksi yhdeksän prosenttia vastaajista valitsisi lahjakseen kirjan, kun taas 18 prosenttia vastaajista löysi mieluisan lahjansa vaihtoehtojen ulkopuolelta.

"Kirja on takuuvarma lahja tällaiselle lukutoukalle."

"Tahtoisin takaisin entisen rakkaani, jonka tyhmyyksissäni jätin. Eipä taida toteutua, joten villasukat sitten."

"Että olisimme puolison kanssa ilman riitoja... ja söisimme jouluaterian edes kerran pöydän äärellä, samassa huoneessa."

"Yleiskoneen, imurin ja autonpesuvälineet ... "

"Itse haluaisin kirjan lukemastani sarjasta... Tai jonkun kaulakorun ja siihen sopivat korvakorut tai sitten jokin ulkomaanmatka tai muuten jotain romanttista ja tuhmaa."

"Rauhallisen joulun, ilman mitään häslinkiä ja hulinaa. Olla vain kotona miehen ja koirien kanssa, sytytellä kynttilöitä ja syödä kahdestaan hyvää ruokaa. Ei mitään vierailuja paikasta a paikkaan ö. Kiire ei kuulu minun jouluuni. "

"Rakkautta ja hellyyttä, paljon! Olen valmis itsekin niitä (konkreettisten lahjojen lisäksi) antamaan."

"Periaatteessa minkä tahansa annetuista vaihtoehdoista, mutta valinnan on osuttava aivan uskomattoman nappiin, ettei lahja jää vain ärsyttäväksi turhakkeeksi. Koru-, kirja- ja vaatelahjat epäonnistuvat lähes varmasti. Siksi en kannatakaan "oikeita" lahjoja, vaan yhteiset hetket pesevät ne mennen tullen. Tavaraa osaan haalia itsekin, enkä silloinkaan aina onnistu valinnoissa!

"Muut naiset ne haluaa koruja ja hajuvesiä. Minä haluan uusimman Resident Evil -pelin! Terveisin: nainen 30-v. "

Vastaajia oli 530.


LUE MYÖS:


AVA

Kuvat: Shutterstock

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.