Mainos
Mainos

Nämä identtiset kaksoset tekevät kaiken yhdessä – jakavat poikaystävänkin!

Australialaiskaksoset tekevät kaiken yhdessä. SBS:n Insight-ohjemassa esiintyneet sisarukset haluaisivat olla raskaanakin samaan aikaan.

Identtiset kaksoset Anna ja Lucy DeCinque, 30, jakavat saman sängyn – ja saman poikaystävän. Siskokset vannovat hankkiutuvansa raskaaksikin samaan aikaan, sillä heidän kehonsa täytyy olla tismalleen samankaltaiset.

Australialaisnaiset ovat käyttäneet jotakuinkin 200 000 euroa kosmeettisiin toimenpiteisiin näyttääkseen täysin samanlaisilta. Rahat on käytetty muun muassa silikoneihin ja huulitäytteisiin.

DeCinquen siskokset ovat myös kummatkin seurustelleet jo viimeiset neljä vuotta Ben Byrne -nimisen miehen kanssa. Kolmikko jopa nukkuu samassa sängyssä. Siskosten mukaan saman miehen tapailu on kätevää, sillä he haluavat viettää kaiken aikansa yhdessä. Koska he haluavat myös vartaloidensa näyttävän tismalleen samanlaisilta, he haluavat kantaa tulevia raskausvatsojaankin samaan aikaan. Vielä tosin ei ole lasten aika.

Samaa ruokavaliota noudattaville naisille on erittäin tärkeää, että he kuluttavat kaloreita juuri saman verran.

– Jos hän kulkee muutaman metrin, minun täytyy kävellä muutama metri, Lucy kertoi SBS:n Insight-ohjelmassa

Lähde: News.com.au

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme