Mainos
Mainos

Nämä ovat typerimmät riitelynaiheet ikinä – ette kai riitele näistä syistä?

Riidat ovat osa jokaista parisuhdetta ja parhaassa tapauksessa eriävien mielipiteiden kautta saavutettu sopu puhdistaa ilmaa ja pitää huolen siitä, että parisuhteen suunta on molemmille osapuolille mieluinen. On kuitenkin olemassa riitelynaiheita, joista ei todellakaan kannattaisi riidellä – missään tilanteessa.

Parisuhteessa on riitoja, jotka puhdistavat ilmaa ja riitoja, jotka eivät koskaan johda mihinkään. Näiden riitelynaiheiden välttäminen on parisuhteen molempien osapuolien hyväksi.

Turhautuminen, hermostuminen, raivostuminen, huutaminen, vihaisten viestien lähetteleminen ja vihaisten puheluiden soitteleminen kerta toisensa jälkeen on äärimmäisen kuluttavaa. Siksi olisikin syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei arkena tarvitsisi stressata turhaan syiden vuoksi, jotka eivät voi johtaa mihinkään.

Pitkä jono

Vaikka pitkä jono saattaa pahimmassa tapauksessa ajaa hermoromahduksen partaalle, ei riitely tästä aiheesta johda yhtään mihinkään. Jos jonottaminen käy hermoillesi, mutta et voi hoitaa sitä jonakin muuna päivänä, hillitse hermosi ja varjele kumppaniasi välttämällä riitely täysin turhasta aiheesta.

Hitaus

Jos liikenne ei etene ruuhkassa tai kaupan kassa on aivan käsittämättömän hidas työssään, älä pura hermostumistasi kumppaniisi, sillä hän ei voi vaikuttaa asiaan. Jos muiden hitaudesta riitelee, ei lopputuloksena voi yksinkertaisesti olla muuta kuin turhanpäiväinen kiistely, jonka päätteeksi pahimmillaan kumpikin voi pahoittaa mielensä.

Välinpitämättömyys

Jos kumppanisi – tai vaikkapa kumppaniehdokas, jota tapailet – on välinpitämätön, älä vaivaudu riitelemään. Jos tunteet ovat kylmenneet tai ylimielisyys on valloillaan toisen mielessä, on hyvä muistuttaa itselleen, ettei kukaan ole todellisuudesta toista arvokkaampi ihminen. Jos toinen ei vaivaudu edes katsomaan sinuun päin, miksi tuhlaisit energiaasi hänen sättimiseensä?

Unohtaminen

Jos jotain unohtuu, mutta asia on vielä pelastettavissa, on typerää ryhtyä riitelemään. Vaikka kuinka suututtaisi, on syytä hillitä hermot siihen asti kunnes tilanne on ratkaistu ja miettiä vasta sitten, suututtaako vielä. Riiteleminen vie turhaan huomiota itse asian hoitamiselta ja voi johtaa vielä pahempiin mokiin, kun asioihin ei pysty riitelyltä keskittymään.

Menneiden muistelu

Onko sinulla tapana muistella aina virheitä, jotka kumppanisi teki vuosia sitten? Tämä on yksi typerämmistä riitelynaiheista, sillä todennäköisesti aihe on käsitelty jo lukuisia kertoa. Kymmenes puintikerta ei usein edistä asiaa enää pitkän ajan päästä, vaan pilaa pahimmillaan molempien kumppaneiden päivän.

Vanha tuttu

Menneiden muisteluiden lisäksi myös menneisyyden henkilöiden vuoksi on typerää riidellä. Kukaan ei voi muuttaa menneisyyttään – eikä sitä, keitä on aikaa sitten tuntenut. Menneisyyden henkilöiden vuoksi riiteleminen ei myöskään johda mihinkään. Joskus on hyvä hyväksyä, että toisen menneisyyden voi antaa olla rauhassa – ei jokaista kiveä tarvitse kääntää, vaikka loppuelämä vietettäisiin yhdessä.

Tee AVAn riitelijä-testi:

AVA

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot